Ihmisen kuuluu olla puutteellinen. Se on tiivis osa ihmisyyttä: epäonnistuminen, rajallisuus. Ihminen ei kestä täydellisyyttä, eikä voi olla täydellinen tässä mielessä, siitäkin huolimatta että rakkaus on täydellistä. Virheettömyyttä lähestyttäessä alkaisi ketä tahansa hirvittämään, koska silloin ollaan lähellä jumaluutta. Jumalahan ei tee virheitä, koska Jumala on kaikki-tietävä ja kaikkivaltias.
Tästä syystä ihmisen tulee vähän väkisinkin olla uskossaan vajaavainen, koska se olisi yksinkertaisesti liian pelottavaa, jos uskoa olisi edes sen sinapinsiemenen verran. Toisinaan varmasti on hyvä olla enemmän uskoa, mutta jos se olisi pelkästään ihmisen uskosta kiinni, täällä ei kauan hengailtaisi. Niin, ei mätänevä ruumis voi tavoittaa jumaluutta, eikä yksikään ihminen. Voisiko syntinen sitä kestää? Ei mitenkään.
Totta usko kuitenkin on ja armahtavaisuuden varassa mennään. Sen kanssa on pakko diilata.
