PÀivitÀn tÀnne seuraavan kerran aikaisintaan 11.6. Silloin, tai sen jÀlkeen lÀhiaikoina julkaisen erÀÀn artikkelin pohjalta tehdyn kÀÀnnöstyön. Olen laskenut ettÀ raakatekstiin menee noin 13 pÀivÀÀ sillÀ rytmityksellÀ jolla sen teen, pienissÀ osissa mutta sÀÀnnöllisesti. NÀhdÀÀn silloin. TÀtÀ kannattaa odottaa!
admin
Tietoyhteiskunnan renesanssi ja uskonpuhdistus
Kun tunnet olosi heikoksi, huuda.
Ihminen on alistettu globaalin, kansalliset intressit ohittavan, internetin alle. Lukemattomat kamerat ja sosiaalisen median rautainen teeskentelyn joukkopaine, kuvien palvonta, pitÀÀ meitÀ sairaassa otteessaan. MissÀ vallankumouksellisuus? Todellisuus on kuin dystooppisesta tieteisnovellista, joka kuvailee ankeimpaan tylsyyteen typistettyÀ totalitaarista koneistoamme. Nostan jÀlleen esiin idean kansallisesta internetistÀ, koska silloin voimme uudelleenmÀÀritellÀ kaiken, ottaa pensseliin omaan kÀteemme.
Tuota koneistoa vastaan tulisi nousta. Kansallisella internetillÀ. Se tulisi olla politiikan keskiössÀ omalla sukupolvellani tai ysÀrin lapsilla, jotka jo kohta pitÀvÀt hallussaan merkittÀvissÀ mÀÀrin poliittista ja taloudellista valtaa tÀssÀ maassa!
On ÀÀnestettÀvÀ ehdokkaita joilla on munaa, mutta myös sydÀntÀ. Ei kukaan oikeasti halua pÀÀttÀjÀksi ulkokullattua someaddiktia. Eniten ihminen halajaa edustajakseen sellaisen, joka ymmÀrtÀÀ ihmisen sydÀmen syvimmÀtkin sopukat, ihmisyyden. Todellisuuden. Olkoon vasemmalta tai oikealta, mutta kansan mies.
VielÀ vaan yksikÀÀn ei ole onnistunut pyllistÀmÀÀn oikein kunnolla tÀlle kaikelle. MissÀ renesanssimies?
Miten hienoa olisikaan, ettÀ suomalaiset ensimmÀisinÀ kapinoisivat tÀtÀ koneistoa vastaan ja rakentaisivat oman kansallisen internetin, sillÀ elÀmÀ on palautettava raiteilleen. Edes vielÀ kerran. Kontrolli on otettava takaisin ja kahleet rikottava. Lopetettava poseeraus.
Ei riitÀ ettÀ asiasta kÀydÀÀn nykyisillÀ alustoilla keskustelua, koska silloin se jÀÀ sille asteelle, joka ei ole vielÀ minkÀÀnlaisen muutoksen aste. Kyse ei ole mielipideilmastosta, jossa silloin tÀllöin ollaan tÀtÀ mieltÀ ja huomenna toista mieltÀ. SiitÀ on ihminen saanut tarpeekseen, eikÀ vaihtuvat narratiivit auta ketÀÀn. Kansa on yksinkertaisesti ja yksiselitteisesti vapautettava ihmiselle sopivaan elÀmÀn rytmiin.
KyllÀ kaikki tietÀvÀt mistÀ ihminen koostuu ja kuvien palvonnassa ei ole mitÀÀn kristillistÀ. Parempi on sellainen mies joka litran tuoppi kÀdessÀÀn, sormet rasvassa, huutaa hÀvyttömyyksiÀ ja anelee myöhemmin armoa, kuin se joka kuvittelee olevansa hyvÀ. NÀinhÀn on Jeesuskin sanonut, kun fariseus ja publikaani kÀvivÀt temppeliin rukoilemaan.
Kun tÀmÀ tehdÀÀn, herÀÀ Suomi ennennÀkemÀttömÀllÀ tavalla eloon. Sanoohan sen jÀrkikin. Ei ihmisen tule olla tÀllaisen kontrollin alla ja kun tuo kontrolli poistuu, voi ihminen vapaasti sanoa vaikka vÀhÀn hÀvyttömiÀkin asioita, ilman ettÀ joutuu uuden ajan hÀpeÀpaaluun. Yhteiskunnan tulee luoda puitteet ihmiselÀmÀlle ja on sanomattakin selvÀÀ, ettÀ jos idea yhteiskunnasta korvataan, tai ainakin alistetaan merten takaisen kaupallisen alustan alle, siis siten ettÀ yhteiskunta itse ei ole tÀydellisesti kontrollissa tuon alustan osalta, eli yhteiskunnalla ei ole kansallista alustaa, kansallista internetiÀ, ei voida puhua mistÀÀn yhteiskunnasta, koska niin merkittÀvissÀ mÀÀrin tuo globaali toimija maassamme vaikuttaa ja on levittÀnyt sÀÀnnöttömyytensÀ ja vigilantisminsa, epÀinhimillisen poseerauksen pseudo-todellisuutena tavallisen elÀmÀn varjoksi.
Kuvien palvonta on vastoin koko ajatusta totuudesta ja se pitÀisi lopettaa jo niiden palvojienkin vuoksi. HeidÀn itsensÀ vuoksi!
MissÀ siis nÀiden argumenttien massa: siinÀ ettÀ ihminen on syntinen, mutta hÀnellÀ on kristillinen ideaali. Tietoyhteiskunnan kristillisyyttÀ, jossa kaikki on nÀhty. Modernia kristinuskoa, ihmisyydessÀÀn aidointa, luonteeltaan vÀkevÀÀ ja kapinallista. SydÀmeltÀÀn avointa, maalaisjÀrjeltÀÀn parasta kansalaisainesta mitÀ suomalainen yhteiskunta on koskaan tuottanut. Poseeraamatonta ja silloin voi kristittykin olla tuoppi kÀdessÀ. Kansallista. Aitoa ja elÀmÀn rytmiin sopivaa. SiinÀ on koko vallankumouksellinen filosofia, uusi kristitty. Ihminen kÀy hengetöntÀ kuvaa vastaan, jota yllÀpitÀÀ algoritmit, sekÀ illuusiot ja voittaa sen, hengessÀ. HÀn mÀÀrittelee kaiken uudelleen. Tapahtuu renesanssi ja mies ottaa valtaansa koneen, rikkoo orjuutensa kahleet. Vapautuu ja tapahtuu uskonpuhdistus.
Kristillisyys on koko sivilisaatiomme selkÀranka, mutta miten todellinen kristillisyys voisi olla jotain tÀysin epÀinhimillistÀ, esittÀmistÀ? Miten se voisi olla riitelyÀ Facebookissa? TÀtÀ on syytÀ pohtia ja punnita sydÀmessÀ.
EttÀ voi syntyÀ uutta, on vanha rikottava. Ihmisten pitÀÀ pÀÀstÀ rikkomaan ja taistelemaan jotain vastaan, se on aivan olennainen osa ihmisyyttÀ ja kaikkien vallankumousten taustalla. NÀin ihmisen sydÀn huutaa: minÀ en ole kone, minua ei voi asettaa raameihin, vaan minussa on elÀmÀn henki.
Minun on vaikea uskoa, ettÀ kaiken alla ei savuaisi ainakin jonkinlainen vallankumouksellisuuden henki, sillÀ niin epÀinhimilliseen sosiaalisen poseerauksen alle on ihmiset alistettu.
Onko katarsis tulossa?
MitÀ hyvyys on?
Ennen kuin lukija aloittaa lukemisen, on hyvÀ huomioida ettÀ teksti sisÀltÀÀ maallikon pohdintaa, harrastuksenomaista teologista filosofiaa sekÀ omien ajatusten kirjaamista, mahdollisesti myöhempÀÀkin kÀyttöÀ varten. TÀmÀ on tÀllainen esseemÀinen kirjoitus, jolla ei ole sen suurempaa tarkoitusta.
—
En puhu ihmisen hyvyydestÀ niinkÀÀn, vaan hyvyydestÀ kÀsitteenÀ, viittauksensa johonkin tÀydelliseen, jota voidaan vaan tavoitella, mutta ei koskaan perinpohjin mitata. IhmisessÀ ei ole pelkkÀÀ hyvyyttÀ, ja kaikenlaisia pieniÀ kuolemia, kun ylensyömme, riitelemme ja niin edelleen, sisÀltÀÀ ihmiselÀmÀ hautaan saakka. Toisinsanoen, Jeesuksen opin mukaan, jopa vihollistaan tulisi rakastaa, koska kaikkihan me teemme vÀÀryyttÀ! Eikö nÀin? Helpommin siis sanottu, kuin tehty.
Hyvyys on ainakin armelias, se ottaa vastaan jokaisen. Se ei ole missÀÀn nimessÀ heikko, sillÀ siinÀ on myös oikeus ja oikeat tuomiot. SiinÀ on myös ÀÀretön viisaus ja neuvokkuus. Ja vaikka ihminen ei voi tÀysin sitÀ tÀydellisyydessÀÀn saavuttaa, sen hylkÀÀminen on ylistyslaulu tuholle, koska hyvyydessÀ on elÀmÀ itse. Ja kuitenkaan, ei kukaan ole niin hurskas, ettÀ ei olisi koskaan tehnyt syntiÀ, eli olisi niin sanotusti kokonaan hyvÀ.
Silti, hyvyys ei koskaan hylkÀÀ, eikĂ€ satuta, vaan ihmistĂ€ satuttaa hĂ€nen oma pahuutensa, oman epĂ€uskon manifestaatio itsekkyytenĂ€ ja kuolemanpelossa. Koska oma epĂ€usko on se joka luo tĂ€llaisen tarpeen, oman itsensĂ€ palvelemisen. Sille hyvyys on ihmiskeksintö, elĂ€mĂ€n raa’asta realismista kaukana, naiivin uskon jorinoita. PelkkÀÀ konseptista symboliikkaa, jonka juuret on irrationaalisuudessa.
Monelle uskovalle tuo on myös arkista sisÀistÀ dialogia, koska jokaisessa ihmisessÀ tuo epÀusko elÀÀ. Ei kukaan voi siis mitenkÀÀn nostaa itseÀÀn jalustalle. EikÀ kukaan ole niin epÀuskoinen, ettÀ hÀnessÀ ei mitÀÀn uskoa olisi, kuten ei kukaan ole niin paha, ettÀ ei hÀnessÀ jotain hyvÀÀkin olisi.
Kuitenkin, se on iljettÀvin vastustaja niille, joiden palvonta kohdistuu omaan itseensÀ, sillÀ mikÀ muu olisi maailmallisen hekuman huipentuma kuin rakkaus omaa lihaansa kohtaan, sillÀ rakkaus omaa itseÀ kohtaan on rakkauden kaksoiskÀskyn varjo, nautinnon ylistys ja epÀjumalanpalveluksen huippu. Ja silti yksikÀÀn ihminen, edes Hitler, ei ollut pelkÀstÀÀn oman itsensÀ palvoja. Silloinhan hÀn ei olisi ollut edes ihminen, vaan olemukseltaan jonkinlainen pahuuden henki. Mutta se mitÀ hÀn piti maailman herruutena, olikin vain oman kuoppansa kaivamista ja itsensÀ satuttamista. NÀin ainakin luulisin.
KĂ€sitteellisesti – pahuus on hyvyyden vastakohta, eli vanhurskauden vastakohta, Herrasta luopuminen, elĂ€mĂ€n vastakohta, kuolema, kukoistuksen vihollinen, tuho. ”Rakasta vain itseĂ€si”, mutta se onkin kaiken todellisen rakkauden vastakohta, vihan instrumentti. Vaikka se huolehtisi monesta, on sen juuri ja kaikki sen haarat, sen koko voima kiertynyt itseensĂ€ sillĂ€ tavoin, ettĂ€ kun se kiristÀÀ otettaan, sen ote on omalla henkitorvellaan. MitĂ€ se voisi omalle luonnolleen, omalle olemattomuudelleen? Se saavuttaa tĂ€yttymyksensĂ€ siinĂ€ ettĂ€ se katoaa kuin harha. Sen kuninkaitakin kohtaa karmea loppu, eikĂ€ kukaan jÀÀ heitĂ€ muistelemaan lĂ€mmöllĂ€, sillĂ€ se on pelin henki. Sen uhrit ovat lukuisia, jĂ€ljessÀÀn sillĂ€ on vain ruumiita ja tuhoa. Se voi saada muotonsa yksilöissĂ€ ja massoissa, rakentaa jĂ€rjestelmĂ€n joka on jokaisen itsensĂ€ ylistys, mutta se ei saa aikaan mitÀÀn. Se on pelkkĂ€ kontrasti ja vain siinĂ€ mielessĂ€ hyödyllinen, kuin varjo valolle.
Sen totuus on raaka, mutta se ei tiedÀ mitÀÀn totuudesta. Sen loppu on hirveÀ ja juuri siten se elÀÀ, toivottomuuden ja epÀuskon syvimmissÀ helvetin liekeissÀ.
SitÀ ei ole edes olemassa, se vain esittÀÀ olevansa ja nÀin se eksyttÀÀ, jos mahdollista, valitutkin. KÀden koskematta se tuhotaan, pelkÀllÀ henkÀyksellÀ.
Se pukeutuu nautinnon ja vapauden kaapuun, mutta on sisÀltÀ pelkkÀÀ kipua ja kiduttavaa vankeutta.
Ja jos se tuomitaan (kuten se lopullisesti ruumiin kuolemassa tuomitaan), tuomitaan kaikki liha, eikÀ kukaan ole silloin syytön.
Hmm…
Luen Herman Rauschningin kirjaa âThe Voice Of Destructionâ. Hitler, kuten olen Goebbelsinkin pĂ€ivĂ€kirjasta lukenut, oli vahvasti uskonnollinen, mutta kuten tĂ€ssĂ€ pĂ€ivĂ€kirjassa todetaan, anti-kristillinen. Minulle on varsin hĂ€mmĂ€styttĂ€viĂ€ kaikki ne havainnot joita tĂ€llaisessa 1940 vuoden kirjassakin ilmenee. Nykyihmiselle kerrottavat tarinat, epĂ€suorat viittaukset ja elokuvien luomat illuusiot kertovat tai antavat ymmĂ€rtÀÀ jotain muuta, siis jotain sen kaltaista ettĂ€ me olemme kulttuurellisen ja teknologisen kehityksemme myötĂ€ paljon viisaampia ja kehittyneempiĂ€ kuin entisaikojen ihmiset, mutta totuus ei ole tarina.
Oman kokemukseni mukaan nÀin ei ole ja vaikkapa tÀmÀ Herman Rauschningin kirja havainnoittaa sitÀ hienosti, sekÀ totta kai myös raamattu, joka ihan alun alkaen on saanut minut ajattelemaan nÀin.
Ihminen on aina ollut ihminen, muuttumaton, rajallisuuteensa sidottu, omaan ihmisyyteensÀ luotu, Jumalan kuva ja jumalolento itsekin. Ja olevaisuus ÀÀrettömyydessÀÀn on paljon enemmÀn kuin yksikÀÀn teknologinen innovaatio voisi koskaan olla ja paljon, paljon mieltÀ kiihottavampikin, jos niin haluaa elÀÀ.
Psalmi 29
Antakaa Herralle kunnia, te jumalolennot,
tunnustakaa Herran kunnia ja voima!
Tunnustakaa hÀnen nimensÀ kunnia!
Kumartukaa hÀnen pyhÀn kirkkautensa eteen!
Kuka tai mikÀ on kaiken kuningas, ÀÀrettömyydessÀ ja hengessÀ? MinÀ sanoisin ettÀ hyvyys on kaiken kuningas.
HedelmistÀÀn puu tunnetaan.
Karkoitus paratiisista

Karkoitus paratiisista johtui siitÀ ettÀ Eeva söi omenan ja ihminen sai tiedon hyvÀstÀ ja pahasta. Olen miettinyt ettÀ onko tÀmÀ vain jonkinlainen allegoria, mutta minulla ei ole siitÀ parempaa tietoa.
Mutta pahuudesta olen ymmÀrtÀnyt sen, ettÀ siellÀ missÀ on totuus, siellÀ on valhekin. Ne ovat aivan kokoajan lÀsnÀ, kaikkialla missÀ ihminen on ja mitÀ ihmiselle tapahtuu. On sitten sellainenkin asia ettÀ jos ihminen on itse antautunut valheelle jollakin tavalla elÀmÀssÀÀn, tuntuu tuo valhe toisessa muodossaan puhuttelevan muuallakin. Sitten on myös erilaisia valheita, enemmÀn tai vÀhemmÀn houkuttelevia. MitÀpÀ lukija sanoisi kostosta? SehÀn on oikein valheiden kuningas, koska se perustuu sellaiseen ajatukseen, ettÀ ihminen ei nÀe itseÀÀn muissa, itseÀÀn siinÀ joka hÀntÀ on satuttanut. Ja sitten sillÀ on oikeutus, ikivanha oppi: silmÀ silmÀstÀ, hammas hampaasta. Oikeus on sitten asia erikseen.
Ei pidÀ missÀÀn nimessÀ aliarvioida valheen valtaa. Jos joku luulee ettÀ on tullut siltÀ osin tÀydelliseksi, niin pian viedÀÀn niin kuin pÀssiÀ narussa, kuten sanonta kuuluu. Se mikÀ tuntuu hyvÀltÀ, voi sisÀltÀÀ ansan. Se on suloinen olemukseltaan, koska se palvelee itseÀsi. Se satuttaa joko edestÀ tai jÀljestÀ, mutta lÀhestyy rakkaudessa kun se haluaa ihmisen paulaansa, mutta se johtaa vain turmioon. Sen olemus on pimeys ja sen palkka on kuolema.
Lapsuudesta
TĂ€llaisen asian muistan lapsuudesta. En niinkÀÀn tarkasti jotain tiettyĂ€ tapahtumaa, vaan sellaisen asian ettĂ€ kun jotain ei halunnut tehdĂ€, niin se oli ”tylsÀÀ”. Sitten sitĂ€ etsi jotain sellaista mikĂ€ ei ole tylsÀÀ.
TĂ€mĂ€ tuli mieleen nurmella maatessani ja kuvittelin mielessĂ€ erÀÀn lapsuuden ystĂ€vĂ€ni, joka tĂ€ssĂ€ kuvitelmassani olisi halunnut lĂ€hteĂ€ pois nurmelta makoilemasta. Kysyin ”Miks?” ja siihen hĂ€n vastasi ettĂ€ ”TylsÀÀ”.
No, nousin nurmelta. EhkÀ jos vielÀ olisin lapsi ja tÀmÀ kuvitelma olisi tosi, olisimme ehkÀ lÀhteneet uimaan tai jotain muuta vastaavaa.
Marinoituneita ajatuksia
Pidin taas viikon taukoa ennen kuin julkaisin tÀnne Horatiukseen tekstin. TÀssÀ taukoa pidettyÀni olen huomannut ettÀ se voi olla ihan hyvÀ pitÀÀ sellaisia, koska silloin ei tule heti julkaistua, niin aivan kaikki ajatukset eivÀt lÀpÀise seulaa. Eri funtsimiset ehtivÀt niin sanotusti marinoitua mukavasti. Ja kun taukoa pidin, niin pÀÀtin ettÀ voisin Martti Lutherin rukouksista kirjoittaa, koska niissÀ keloissa oli kyllÀ jotain sellaista mikÀ itsessÀni resonoi vahvasti. Erityisesti kaiken vaikeus, mutta mennÀÀn siihen kohta.
Jos joku luulee ettÀ rehvastelun vuoksi nÀitÀ tÀnne kirjoitan, niin saatte tekin rehvastella esim. uskon asioista jauhamalla. Tosi seksikÀstÀ, eikö? KyllÀ tÀmÀ sivusto toki jonkinlainen itseilmaisun vÀline on, mutta pikemminkin saatan itseni naurunalaiseksi, kuin pÀinvastoin. Mutta tiedÀnkö itsekÀÀn aivan tÀysin ettÀ mitÀ tÀmÀ on? En. Annan ottaa oman muotonsa ja toteutan itseÀni. VÀlillÀ silti tekee kipeÀÀ lukea omia tekstejÀ, kun ne voi tulkita niin monella tavalla.
Jos lÀhtee esittÀmÀÀn, kÀy kuten lampaalle joka pukee leijonan taljan pÀÀlleen ja menee leijonien sekaan. SehÀn paljastuu ja lammasta ei kohta ole. Tai köyhÀ joka esittÀÀ rikasta joka maksaa omalla ylpeydellÀÀn itsensÀ rahattomaksi. Ei kuulu lammas leijonien joukkoon, eikÀ köyhÀ rikkaiden joukkoon. SiitÀ syystÀ toistamiseen: se mikÀ tehdÀÀn pimeÀssÀ, kuuluttakaa katolla.
Aikaisemmin olen kirjoittanut kansallisesta internetistÀ, ettÀ sellainen voisi olla hyvÀ. Olen miettinyt sitÀ ettÀ koska internetistÀ kÀydÀÀn ensimmÀinen ihan oikea taistelu. NykyisessÀ tietotulvassa kaikki on jotain, jotain voi olla sitÀ, tai se voi olla tÀtÀ, kukaan ei tiedÀ mistÀÀn mitÀÀn. Narratiivi on avoin, kaikelle ja kaikkea. Olemmeko nÀin, tai ehkÀpÀ sitten niin. Milloin ensimmÀinen onnistuu ottamaan internetin narratiivin haltuunsa ja sanomaan: ei tÀssÀ ole mitÀÀn keskustelua, se on aivan turhaa sellainen, vaan asia on nÀin, kuten minÀ sen sanon.
Ja kuitenkaan emme elÀ sÀÀnnöttömyydessÀ. Ei siis aivan helppoa, koska on otettava huomioon myös sananvapaus. Joka tapauksessa, jotain parempaa on tÀltÀ osin oltava!
â
Olen viimeaikoina lukenut Albert Speerin pĂ€ivĂ€kirjoja Spandaun vankila-ajoilta. Aikaisemmin olen lukenut hĂ€nen kirjansa ”Inside Third Reich”, josta alkukiinnostus myös nĂ€ihin pĂ€ivĂ€kirjoihin lĂ€hti. Speer oli Hitlerin Saksan arkkitehti ja varusteluministeri. Minua kiehtoo vankeudessa elĂ€vĂ€n ihmisen psyyke sellaisen 12 vuoden hullun ajanjakson jĂ€lkeen, sekĂ€ myös Hitler. Haluan kirjoittaa tĂ€stĂ€ jotain siksi, ettĂ€ Speer ansaitsee sen hienoilla havainnoillaan, vaikka niitĂ€ oli paljon ja kaikkia en voi tĂ€hĂ€n laittaa. PĂ€ivĂ€kirjassa on monia mielenkiintoisia ajatuksia, mutta Speerin kuvaus Hitlerin psyykeestĂ€ ja juutalaisten tĂ€rkeydestĂ€ paikokeinona sekĂ€ turvapaikkana Hitlerille â sen jĂ€lkeen kun sotamenestys oli kÀÀntynyt Stalingradin ja muun epĂ€onnen jĂ€lkeen â, oli mielenkiintoisin:

No tÀmÀ on tÀllaista ajatuksenvirtaa, mennÀÀmpÀ sitten Martti Lutherin rukoukseen.
Oikeasta uskosta ja sen vahvistumisesta
MinÀ kiitÀn sinua, rakas Jumalani, siitÀ saamastani opetuksesta, ettei minun ole syntieni kimppuun kÀytÀvÀ omalla katumuksellani eikÀ uskoani alettava töillÀni, saadakseni syntini sovitetuksi. Ihmisten edessÀ voisin sen kyllÀ tehdÀ, maailman edessÀ ja tuomareille tÀÀllÀ se kyllÀ kelpaisi; mutta sinun edessÀsi, Jumala, on iankaikkinen viha, siksi en minÀ voi kylliksi tehdÀ, vaan tÀytyisi minun epÀtoivosta nÀÀntyÀ. SentÀhden minÀ kiitÀn sinua, ettÀ toinen on edestÀni synteini kimppuun kÀynyt, ne kantanut, ne maksanut ja sovittanut.
TÀmÀn tahtoisin mielellÀni uskoa, ja se tuntuu myös minusta sangen oikealta ja lohduttavalta. Mutta minÀ en voi oikein sen totuuden varaan heittÀytyÀ, enkÀ omin voimin mitÀÀn tehdÀ; minÀ en voi sitÀ niin kÀsittÀÀ, kuin minun tulisi. Herra, kasvata sinÀ minua, auta minua, lahjoita minulle voimaa ja anna se lahja, ettÀ voisin uskoa niinkuin profeetta Daavid huokaa (Ps. 51): Luo minuun, Jumala, puhdas sydÀn ja anna minulle uusi, vakaa henki. Uutta, puhdasta sydÀntÀ en minÀ voi luoda, se on sinun luotava ja tehtÀvÀ. YhtÀ vÀhÀn kuin voin aurinkoa ja kuuta luoda, ettÀ ne nousevat ja kirkkaasti taivaalla paistavat, yhtÀ vÀhÀn voin sitÀkÀÀn toimeensaada, ettÀ sydÀmeni olisi puhdas ja ettÀ minulla olisi vakaa henki, vahva, luja mieli, joka on varma eikÀ hÀily, ei epÀile eikÀ sanaasi nÀhden horju.
Auta, ettÀ pÀivÀ pÀivÀltÀ edistyn uskossa; vaikka koko maailma kukistuisi ja kaikki liittyisivÀt yhteen ja perkele vihan vimmasta riehuisi, niin auta, etten minÀ sen mukaan kÀÀntyisi, vaan jumalallisella avullasi evankeliumissa pysyisin. Totisesti. (s. 128)
Oi sinÀ laupias Jumala, miten ystÀvÀllinen, lempeÀ IsÀ sinÀ kuitenkin olet, kun niin isÀllisesti ja sydÀmellisesti kohtelet meitÀ köyhiÀ, tuomionalaisia syntisiÀ. SysÀÀt ainokaisen Poikasi Jeesuksen Kristuksen, kalleimman ja parhaimman omaisuutesi, kuoleman ja perkeleen kitaan, sallit hÀnen astua alas syvyyteen, ettÀ hÀn jÀlleen kohoaisi korkeuteen ja vangiksi ottaisi meidÀt kaikki vankeinaan pitÀvÀn vankeuden. Sen kautta on meistÀ tullut rakkaita lapsiasi ja hÀnen veljiÀnsÀ sekÀ kaikkien hÀnen iankaikkisten, taivaallisten tavarainsa kanssaperillisiÀ.
Anna PyhĂ€ Henkesi, ettĂ€ hĂ€n sĂ€ilyttĂ€isi meidĂ€t tĂ€ssĂ€ uskossa kuolemaamme asti. Ja lainaa armosi, ettĂ€ nuoriso ja vasta syntyvĂ€ sukupolvi, ettĂ€ heikkouskoiset ja ne, jotka eivĂ€t vielĂ€ ole hyvin opetetut, voisivat oikein ymmĂ€rtÀÀ ja sĂ€ilyttÀÀ tĂ€mĂ€n opin, niin ettĂ€ hekin tulisivat enkelein kansalaiskumppaneiksi niinkuin me, Kristukseen uskovat, olemme. Totisesti. (s. 129)â LĂ€hde: https://ceta.nettisivu.org/martti-luther/
Ajatuksia: Martti Luhterin teeseistĂ€ ainakin nyt 30. âEi kukaan ole varma siitĂ€, onko hĂ€nen katumuksensa todellinen, vielĂ€ vĂ€hemmĂ€n, onko hĂ€n saanut tĂ€ydellisen anteeksiannon.â, ja 44. âSillĂ€ rakkaudentyöstĂ€ kasvaa rakkaus ja ihminen tulee paremmaksi, mutta ane ei tee hĂ€ntĂ€ paremmaksi vaan ainoastaan vapaammaksi rangaistuksista.â herĂ€ttivĂ€t kiinnostukseni kyseiseen mieheen ja sen huomaamiseen, ettĂ€ ompa viisaita havaintoja ja sanoja. Totuus kyllĂ€ puhuttelee! Sitten kun siitĂ€ tutkin edemmĂ€s ja löysin nĂ€itĂ€ rukouksia, niin olin jollakin tapaa huojentunut siitĂ€ miten Martti Luther sanoitti juuri omaakin kokemustani, eli mitĂ€töntĂ€ uskoa ja vaikkapa sitĂ€ ettĂ€ kyllĂ€hĂ€n se tuntuu juuri oikealta ja lohduttavalta ettĂ€ Jumala on lĂ€hettĂ€nyt tĂ€ydellisen poikansa tĂ€nne maan pÀÀlle. Tai se ettĂ€ kyllĂ€ varmasti tĂ€mĂ€n maailman tuomitsijoille kelpaa se mikĂ€ on ulkoa kaunista, toisinsanoen se mikĂ€ miellyttÀÀ ihmisiĂ€, mutta annetaanko arvoa ikiaikaiselle totuudelle? Ja aivan todellakin se ettĂ€ itseÀÀn ei tarvitse nÀÀnnyttÀÀ omalla katumuksella, vaan armo on jo annettu, mutta se vaatii uskoa.
En tokikaan vÀitÀ, ettÀ en olisi saanut Martti Lutherilta uusia ajatuksia. MinÀhÀn olen vain pahainen blogin pitÀjÀ, joka kyllÀ tutkii Sanaa usein ja mietiskelee raskaasti, mutta siinÀ se. Totuus puhuttelee, joten sen sitten vaan tunnistaa kun sen joku sanoittaa, kuten Martti Luther! Ja moni muukin on sen minulle tehnyt, suurimpana inspiraationani tietysti raamattu. Esimerkiksi tÀmÀ kohta tuossa rukouksessa sai ja saa minut ymmÀrtÀmÀÀn, ettÀ armolahjat ovat nimenomaan lahjoja.
âUutta, puhdasta sydĂ€ntĂ€ en minĂ€ voi luoda, se on sinun luotava ja tehtĂ€vĂ€. YhtĂ€ vĂ€hĂ€n kuin voin aurinkoa ja kuuta luoda, ettĂ€ ne nousevat ja kirkkaasti taivaalla paistavat, yhtĂ€ vĂ€hĂ€n voin sitĂ€kÀÀn toimeensaada, ettĂ€ sydĂ€meni olisi puhdas ja ettĂ€ minulla olisi vakaa henki, vahva, luja mieli, joka on varma eikĂ€ hĂ€ily, ei epĂ€ile eikĂ€ sanaasi nĂ€hden horju.â
Voi sitÀ kuitenkin aina rukoilla.
Jk. Tuli kÀytyÀ Ice Cage 7. Olipahan kokemus! Nokia areenalla oli noin 14 000 ihmistÀ, joka oli kuuluttajan mukaan historiallinen luku Suomessa missÀÀn urheilutapahtumassa. Oli hienoa olla osa sellaista massaa katsojana. Erityisesti Sani BrÀnforssin matsin aikana tuntui kuin koko mökki lÀhtisi kohta ilmaan. Kamppailijat kun kÀvelivÀt siellÀ joukossa tauoilla, niin heitÀ kohdeltiin kuin suuria tÀhtiÀ. Itsekin pÀÀsin kÀttelemÀÀn Niko Korventausta. Vaikea uskoa ettÀ hÀn on vasta 27-vuotias, koska siinÀ on omasta mielestÀni ns. oikeasti kova suomijÀtkÀ. Saispa nÀhÀ Maga vs. Korventaus!
Just some shit
Ihmisen kuuluu olla puutteellinen (Huom! lue jÀlkikirjoitus). Se on tiivis osa ihmisyyttÀ: epÀonnistuminen, rajallisuus. Ihminen ei kestÀ tÀydellisyyttÀ, eikÀ voi olla tÀydellinen tÀssÀ mielessÀ, siitÀkin huolimatta ettÀ rakkaus on tÀydellistÀ. VirheettömyyttÀ lÀhestyttÀessÀ alkaisi ketÀ tahansa hirvittÀmÀÀn, koska silloin ollaan lÀhellÀ jumaluutta. Jumalahan ei tee virheitÀ, koska Jumala on kaikki-tietÀvÀ ja kaikkivaltias.
TÀstÀ syystÀ ihmisen tulee vÀhÀn vÀkisinkin olla uskossaan vajaavainen, koska se olisi yksinkertaisesti liian pelottavaa, jos uskoa olisi edes sen sinapinsiemenen verran. Toisinaan varmasti on hyvÀ olla enemmÀn uskoa, mutta jos se olisi pelkÀstÀÀn ihmisen uskosta kiinni, tÀÀllÀ ei kauan hengailtaisi. Niin, ei mÀtÀnevÀ ruumis voi tavoittaa jumaluutta, eikÀ yksikÀÀn ihminen. Voisiko syntinen sitÀ kestÀÀ? Ei mitenkÀÀn.
Totta usko kuitenkin on ja armahtavaisuuden varassa mennÀÀn. Sen kanssa on pakko diilata.
Jk. Ei kipua voi ulkoistaa, se palautuu aina omistajalleen. Ja syntipukkikin pÀÀstÀÀ vain vapaaksi jos siinÀ on jotain jumalallista, eli se on virheetön, eli niitÀ on turha enÀÀ etsiÀ kun ei sellaisia ihmisten joukosta löydy ja yksi, ikuisesti riittÀvÀ (!) ja tÀydellisyydessÀÀn rajaton sovitusuhri (sellainen joka tÀydellisyydessÀÀn kattaa kaiken ihmisen synninteon) on jo annettu, eikÀ toista tarvita. Me olemme siis jo vapaita, jos uskomme ja tuomio on epÀuskossa, eikÀ missÀÀn muussa. Pelastussunnitelma on kirjaimellisesti tÀydellinen, jopa uskomaton, mutta parempi se on uskoa.
Kipu on siis kuitenkin omaasi; ilman uskoa se jÀÀ odottamaan kÀrsivÀllisesti, vaikka sen yrittÀisikin laittaa toisen harteille ja sitten se palautuu tÀydessÀ voimassa itsellesi.
Jkk. Olen myös tietoinen kohdasta: ”Olkaa tĂ€ydellisiĂ€ niin kuin taivaallinen isĂ€nne”, mutta eihĂ€n siinĂ€ sanota ”Olkaa tĂ€ydellisiĂ€ ihmisiĂ€”. On toinenkin kohta. Sellainen jossa Jeesus kysyy: ”Miksi sinĂ€ sanot minua hyvĂ€ksi? Ei kukaan ole hyvĂ€ paitsi Jumala yksin”.

NĂ€in se alkaa
NÀin se alkaa: Olet keskellÀ kylmÀnÀ raivoavaa merta. Sade piiskaa sÀÀlittÀviÀ kasvojasi ja kaikki ne sadepisarat voisivat olla yhtÀ hyvin kyyneliÀsi. Voimasi on kadonnut, ylpeytesi murentunut. Olet rikkonut ikiaikaista lakia vastaan! Mutta vihdoin, vihdoin se tapahtuu. SydÀmesi suurin toive ja kaipaus on tÀyttyvÀ, siitÀ kertovat sen suloiset huokaukset. Jos nyt, vaikka olisit vihollisjoukkojen saartama, vaikka maa katoaisi jalkojesi alta ja putoaisit syvÀlle pimeyteen, niin jos silloin suusi tunnustaa, olet pelastuva.
Aamen.

