admin

Päivitän tänne seuraavan kerran aikaisintaan 11.6. Silloin, tai sen jälkeen lähiaikoina julkaisen erään artikkelin pohjalta tehdyn käännöstyön. Olen laskenut että raakatekstiin menee noin 13 päivää sillä rytmityksellä jolla sen teen, pienissä osissa mutta säännöllisesti. Nähdään silloin. Tätä kannattaa odottaa!

Kun tunnet olosi heikoksi, huuda.

Ihminen on alistettu globaalin, kansalliset intressit ohittavan, internetin alle. Lukemattomat kamerat ja sosiaalisen median rautainen teeskentelyn joukkopaine, kuvien palvonta, pitää meitä sairaassa otteessaan. Missä vallankumouksellisuus? Todellisuus on kuin dystooppisesta tieteisnovellista, joka kuvailee ankeimpaan tylsyyteen typistettyä totalitaarista koneistoamme. Nostan jälleen esiin idean kansallisesta internetistä, koska silloin voimme uudelleenmääritellä kaiken, ottaa pensseliin omaan käteemme.

Tuota koneistoa vastaan tulisi nousta. Kansallisella internetillä. Se tulisi olla politiikan keskiössä omalla sukupolvellani tai ysärin lapsilla, jotka jo kohta pitävät hallussaan merkittävissä määrin poliittista ja taloudellista valtaa tässä maassa!

On äänestettävä ehdokkaita joilla on munaa, mutta myös sydäntä. Ei kukaan oikeasti halua päättäjäksi ulkokullattua someaddiktia. Eniten ihminen halajaa edustajakseen sellaisen, joka ymmärtää ihmisen sydämen syvimmätkin sopukat, ihmisyyden. Todellisuuden. Olkoon vasemmalta tai oikealta, mutta kansan mies.

Vielä vaan yksikään ei ole onnistunut pyllistämään oikein kunnolla tälle kaikelle. Missä renesanssimies?

Miten hienoa olisikaan, että suomalaiset ensimmäisinä kapinoisivat tätä koneistoa vastaan ja rakentaisivat oman kansallisen internetin, sillä elämä on palautettava raiteilleen. Edes vielä kerran. Kontrolli on otettava takaisin ja kahleet rikottava. Lopetettava poseeraus.

Ei riitä että asiasta käydään nykyisillä alustoilla keskustelua, koska silloin se jää sille asteelle, joka ei ole vielä minkäänlaisen muutoksen aste. Kyse ei ole mielipideilmastosta, jossa silloin tällöin ollaan tätä mieltä ja huomenna toista mieltä. Siitä on ihminen saanut tarpeekseen, eikä vaihtuvat narratiivit auta ketään. Kansa on yksinkertaisesti ja yksiselitteisesti vapautettava ihmiselle sopivaan elämän rytmiin.

Kyllä kaikki tietävät mistä ihminen koostuu ja kuvien palvonnassa ei ole mitään kristillistä. Parempi on sellainen mies joka litran tuoppi kädessään, sormet rasvassa, huutaa hävyttömyyksiä ja anelee myöhemmin armoa, kuin se joka kuvittelee olevansa hyvä. Näinhän on Jeesuskin sanonut, kun fariseus ja publikaani kävivät temppeliin rukoilemaan.

Kun tämä tehdään, herää Suomi ennennäkemättömällä tavalla eloon. Sanoohan sen järkikin. Ei ihmisen tule olla tällaisen kontrollin alla ja kun tuo kontrolli poistuu, voi ihminen vapaasti sanoa vaikka vähän hävyttömiäkin asioita, ilman että joutuu uuden ajan häpeäpaaluun. Yhteiskunnan tulee luoda puitteet ihmiselämälle ja on sanomattakin selvää, että jos idea yhteiskunnasta korvataan, tai ainakin alistetaan merten takaisen kaupallisen alustan alle, siis siten että yhteiskunta itse ei ole täydellisesti kontrollissa tuon alustan osalta, eli yhteiskunnalla ei ole kansallista alustaa, kansallista internetiä, ei voida puhua mistään yhteiskunnasta, koska niin merkittävissä määrin tuo globaali toimija maassamme vaikuttaa ja on levittänyt säännöttömyytensä ja vigilantisminsa, epäinhimillisen poseerauksen pseudo-todellisuutena tavallisen elämän varjoksi.

Kuvien palvonta on vastoin koko ajatusta totuudesta ja se pitäisi lopettaa jo niiden palvojienkin vuoksi. Heidän itsensä vuoksi!

Missä siis näiden argumenttien massa: siinä että ihminen on syntinen, mutta hänellä on kristillinen ideaali. Tietoyhteiskunnan kristillisyyttä, jossa kaikki on nähty. Modernia kristinuskoa, ihmisyydessään aidointa, luonteeltaan väkevää ja kapinallista. Sydämeltään avointa, maalaisjärjeltään parasta kansalaisainesta mitä suomalainen yhteiskunta on koskaan tuottanut. Poseeraamatonta ja silloin voi kristittykin olla tuoppi kädessä. Kansallista. Aitoa ja elämän rytmiin sopivaa. Siinä on koko vallankumouksellinen filosofia, uusi kristitty. Ihminen käy hengetöntä kuvaa vastaan, jota ylläpitää algoritmit, sekä illuusiot ja voittaa sen, hengessä. Hän määrittelee kaiken uudelleen. Tapahtuu renesanssi ja mies ottaa valtaansa koneen, rikkoo orjuutensa kahleet. Vapautuu ja tapahtuu uskonpuhdistus.

Kristillisyys on koko sivilisaatiomme selkäranka, mutta miten todellinen kristillisyys voisi olla jotain täysin epäinhimillistä, esittämistä? Miten se voisi olla riitelyä Facebookissa? Tätä on syytä pohtia ja punnita sydämessä. 

Että voi syntyä uutta, on vanha rikottava. Ihmisten pitää päästä rikkomaan ja taistelemaan jotain vastaan, se on aivan olennainen osa ihmisyyttä ja kaikkien vallankumousten taustalla. Näin ihmisen sydän huutaa: minä en ole kone, minua ei voi asettaa raameihin, vaan minussa on elämän henki.

Minun on vaikea uskoa, että kaiken alla ei savuaisi ainakin jonkinlainen vallankumouksellisuuden henki, sillä niin epäinhimilliseen sosiaalisen poseerauksen alle on ihmiset alistettu.

Onko katarsis tulossa?

Ennen kuin lukija aloittaa lukemisen, on hyvä huomioida että teksti sisältää maallikon pohdintaa, harrastuksenomaista teologista filosofiaa sekä omien ajatusten kirjaamista, mahdollisesti myöhempääkin käyttöä varten. Tämä on tällainen esseemäinen kirjoitus, jolla ei ole sen suurempaa tarkoitusta.

—

En puhu ihmisen hyvyydestä niinkään, vaan hyvyydestä käsitteenä, viittauksensa johonkin täydelliseen, jota voidaan vaan tavoitella, mutta ei koskaan perinpohjin mitata. Ihmisessä ei ole pelkkää hyvyyttä, ja kaikenlaisia pieniä kuolemia, kun ylensyömme, riitelemme ja niin edelleen, sisältää ihmiselämä hautaan saakka. Toisinsanoen, Jeesuksen opin mukaan, jopa vihollistaan tulisi rakastaa, koska kaikkihan me teemme vääryyttä! Eikö näin? Helpommin siis sanottu, kuin tehty.

Hyvyys on ainakin armelias, se ottaa vastaan jokaisen. Se ei ole missään nimessä heikko, sillä siinä on myös oikeus ja oikeat tuomiot. Siinä on myös ääretön viisaus ja neuvokkuus. Ja vaikka ihminen ei voi täysin sitä täydellisyydessään saavuttaa, sen hylkääminen on ylistyslaulu tuholle, koska hyvyydessä on elämä itse. Ja kuitenkaan, ei kukaan ole niin hurskas, että ei olisi koskaan tehnyt syntiä, eli olisi niin sanotusti kokonaan hyvä.

Silti, hyvyys ei koskaan hylkää, eikä satuta, vaan ihmistä satuttaa hänen oma pahuutensa, oman epäuskon manifestaatio itsekkyytenä ja kuolemanpelossa. Koska oma epäusko on se joka luo tällaisen tarpeen, oman itsensä palvelemisen. Sille hyvyys on ihmiskeksintö, elämän raa’asta realismista kaukana, naiivin uskon jorinoita. Pelkkää konseptista symboliikkaa, jonka juuret on irrationaalisuudessa.

Monelle uskovalle tuo on myös arkista sisäistä dialogia, koska jokaisessa ihmisessä tuo epäusko elää. Ei kukaan voi siis mitenkään nostaa itseään jalustalle. Eikä kukaan ole niin epäuskoinen, että hänessä ei mitään uskoa olisi, kuten ei kukaan ole niin paha, että ei hänessä jotain hyvääkin olisi.

Kuitenkin, se on iljettävin vastustaja niille, joiden palvonta kohdistuu omaan itseensä, sillä mikä muu olisi maailmallisen hekuman huipentuma kuin rakkaus omaa lihaansa kohtaan, sillä rakkaus omaa itseä kohtaan on rakkauden kaksoiskäskyn varjo, nautinnon ylistys ja epäjumalanpalveluksen huippu. Ja silti yksikään ihminen, edes Hitler, ei ollut pelkästään oman itsensä palvoja. Silloinhan hän ei olisi ollut edes ihminen, vaan olemukseltaan jonkinlainen pahuuden henki. Mutta se mitä hän piti maailman herruutena, olikin vain oman kuoppansa kaivamista ja itsensä satuttamista. Näin ainakin luulisin.

Käsitteellisesti – pahuus on hyvyyden vastakohta, eli vanhurskauden vastakohta, Herrasta luopuminen, elämän vastakohta, kuolema, kukoistuksen vihollinen, tuho. ”Rakasta vain itseäsi”, mutta se onkin kaiken todellisen rakkauden vastakohta, vihan instrumentti. Vaikka se huolehtisi monesta, on sen juuri ja kaikki sen haarat, sen koko voima kiertynyt itseensä sillä tavoin, että kun se kiristää otettaan, sen ote on omalla henkitorvellaan. Mitä se voisi omalle luonnolleen, omalle olemattomuudelleen? Se saavuttaa täyttymyksensä siinä että se katoaa kuin harha. Sen kuninkaitakin kohtaa karmea loppu, eikä kukaan jää heitä muistelemaan lämmöllä, sillä se on pelin henki. Sen uhrit ovat lukuisia, jäljessään sillä on vain ruumiita ja tuhoa. Se voi saada muotonsa yksilöissä ja massoissa, rakentaa järjestelmän joka on jokaisen itsensä ylistys, mutta se ei saa aikaan mitään. Se on pelkkä kontrasti ja vain siinä mielessä hyödyllinen, kuin varjo valolle.

Sen totuus on raaka, mutta se ei tiedä mitään totuudesta. Sen loppu on hirveä ja juuri siten se elää, toivottomuuden ja epäuskon syvimmissä helvetin liekeissä.

Sitä ei ole edes olemassa, se vain esittää olevansa ja näin se eksyttää, jos mahdollista, valitutkin. Käden koskematta se tuhotaan, pelkällä henkäyksellä.

Se pukeutuu nautinnon ja vapauden kaapuun, mutta on sisältä pelkkää kipua ja kiduttavaa vankeutta.

Ja jos se tuomitaan (kuten se lopullisesti ruumiin kuolemassa tuomitaan), tuomitaan kaikki liha, eikä kukaan ole silloin syytön.

Luen Herman Rauschningin kirjaa ”The Voice Of Destruction”. Hitler, kuten olen Goebbelsinkin päiväkirjasta lukenut, oli vahvasti uskonnollinen, mutta kuten tässä päiväkirjassa todetaan, anti-kristillinen. Minulle on varsin hämmästyttäviä kaikki ne havainnot joita tällaisessa 1940 vuoden kirjassakin ilmenee. Nykyihmiselle kerrottavat tarinat, epäsuorat viittaukset ja elokuvien luomat illuusiot kertovat tai antavat ymmärtää jotain muuta, siis jotain sen kaltaista että me olemme kulttuurellisen ja teknologisen kehityksemme myötä paljon viisaampia ja kehittyneempiä kuin entisaikojen ihmiset, mutta totuus ei ole tarina.

Oman kokemukseni mukaan näin ei ole ja vaikkapa tämä Herman Rauschningin kirja havainnoittaa sitä hienosti, sekä totta kai myös raamattu, joka ihan alun alkaen on saanut minut ajattelemaan näin.

Ihminen on aina ollut ihminen, muuttumaton, rajallisuuteensa sidottu, omaan ihmisyyteensä luotu, Jumalan kuva ja jumalolento itsekin. Ja olevaisuus äärettömyydessään on paljon enemmän kuin yksikään teknologinen innovaatio voisi koskaan olla ja paljon, paljon mieltä kiihottavampikin, jos niin haluaa elää.

Psalmi 29

Antakaa Herralle kunnia, te jumalolennot,
tunnustakaa Herran kunnia ja voima!
Tunnustakaa hänen nimensä kunnia!
Kumartukaa hänen pyhän kirkkautensa eteen!

Kuka tai mikä on kaiken kuningas, äärettömyydessä ja hengessä? Minä sanoisin että hyvyys on kaiken kuningas.

Hedelmistään puu tunnetaan.

Karkoitus paratiisista johtui siitä että Eeva söi omenan ja ihminen sai tiedon hyvästä ja pahasta. Olen miettinyt että onko tämä vain jonkinlainen allegoria, mutta minulla ei ole siitä parempaa tietoa.

Mutta pahuudesta olen ymmärtänyt sen, että siellä missä on totuus, siellä on valhekin. Ne ovat aivan kokoajan läsnä, kaikkialla missä ihminen on ja mitä ihmiselle tapahtuu. On sitten sellainenkin asia että jos ihminen on itse antautunut valheelle jollakin tavalla elämässään, tuntuu tuo valhe toisessa muodossaan puhuttelevan muuallakin. Sitten on myös erilaisia valheita, enemmän tai vähemmän houkuttelevia. Mitäpä lukija sanoisi kostosta? Sehän on oikein valheiden kuningas, koska se perustuu sellaiseen ajatukseen, että ihminen ei näe itseään muissa, itseään siinä joka häntä on satuttanut. Ja sitten sillä on oikeutus, ikivanha oppi: silmä silmästä, hammas hampaasta. Oikeus on sitten asia erikseen.

Ei pidä missään nimessä aliarvioida valheen valtaa. Jos joku luulee että on tullut siltä osin täydelliseksi, niin pian viedään niin kuin pässiä narussa, kuten sanonta kuuluu. Se mikä tuntuu hyvältä, voi sisältää ansan. Se on suloinen olemukseltaan, koska se palvelee itseäsi. Se satuttaa joko edestä tai jäljestä, mutta lähestyy rakkaudessa kun se haluaa ihmisen paulaansa, mutta se johtaa vain turmioon. Sen olemus on pimeys ja sen palkka on kuolema.

Tällaisen asian muistan lapsuudesta. En niinkään tarkasti jotain tiettyä tapahtumaa, vaan sellaisen asian että kun jotain ei halunnut tehdä, niin se oli ”tylsää”. Sitten sitä etsi jotain sellaista mikä ei ole tylsää. 

Tämä tuli mieleen nurmella maatessani ja kuvittelin mielessä erään lapsuuden ystäväni, joka tässä kuvitelmassani olisi halunnut lähteä pois nurmelta makoilemasta. Kysyin ”Miks?” ja siihen hän vastasi että ”Tylsää”. 

No, nousin nurmelta. Ehkä jos vielä olisin lapsi ja tämä kuvitelma olisi tosi, olisimme ehkä lähteneet uimaan tai jotain muuta vastaavaa.

Pidin taas viikon taukoa ennen kuin julkaisin tänne Horatiukseen tekstin. Tässä taukoa pidettyäni olen huomannut että se voi olla ihan hyvä pitää sellaisia, koska silloin ei tule heti julkaistua, niin aivan kaikki ajatukset eivät läpäise seulaa. Eri funtsimiset ehtivät niin sanotusti marinoitua mukavasti. Ja kun taukoa pidin, niin päätin että voisin Martti Lutherin rukouksista kirjoittaa, koska niissä keloissa oli kyllä jotain sellaista mikä itsessäni resonoi vahvasti. Erityisesti kaiken vaikeus, mutta mennään siihen kohta.

Jos joku luulee että rehvastelun vuoksi näitä tänne kirjoitan, niin saatte tekin rehvastella esim. uskon asioista jauhamalla. Tosi seksikästä, eikö? Kyllä tämä sivusto toki jonkinlainen itseilmaisun väline on, mutta pikemminkin saatan itseni naurunalaiseksi, kuin päinvastoin. Mutta tiedänkö itsekään aivan täysin että mitä tämä on? En. Annan ottaa oman muotonsa ja toteutan itseäni. Välillä silti tekee kipeää lukea omia tekstejä, kun ne voi tulkita niin monella tavalla.

Jos lähtee esittämään, käy kuten lampaalle joka pukee leijonan taljan päälleen ja menee leijonien sekaan. Sehän paljastuu ja lammasta ei kohta ole. Tai köyhä joka esittää rikasta joka maksaa omalla ylpeydellään itsensä rahattomaksi. Ei kuulu lammas leijonien joukkoon, eikä köyhä rikkaiden joukkoon. Siitä syystä toistamiseen: se mikä tehdään pimeässä, kuuluttakaa katolla.

Aikaisemmin olen kirjoittanut kansallisesta internetistä, että sellainen voisi olla hyvä. Olen miettinyt sitä että koska internetistä käydään ensimmäinen ihan oikea taistelu. Nykyisessä tietotulvassa kaikki on jotain, jotain voi olla sitä, tai se voi olla tätä, kukaan ei tiedä mistään mitään. Narratiivi on avoin, kaikelle ja kaikkea. Olemmeko näin, tai ehkäpä sitten niin. Milloin ensimmäinen onnistuu ottamaan internetin narratiivin haltuunsa ja sanomaan: ei tässä ole mitään keskustelua, se on aivan turhaa sellainen, vaan asia on näin, kuten minä sen sanon.

Ja kuitenkaan emme elä säännöttömyydessä. Ei siis aivan helppoa, koska on otettava huomioon myös sananvapaus. Joka tapauksessa, jotain parempaa on tältä osin oltava!

–

Olen viimeaikoina lukenut Albert Speerin päiväkirjoja Spandaun vankila-ajoilta. Aikaisemmin olen lukenut hänen kirjansa ”Inside Third Reich”, josta alkukiinnostus myös näihin päiväkirjoihin lähti. Speer oli Hitlerin Saksan arkkitehti ja varusteluministeri. Minua kiehtoo vankeudessa elävän ihmisen psyyke sellaisen 12 vuoden hullun ajanjakson jälkeen, sekä myös Hitler. Haluan kirjoittaa tästä jotain siksi, että Speer ansaitsee sen hienoilla havainnoillaan, vaikka niitä oli paljon ja kaikkia en voi tähän laittaa. Päiväkirjassa on monia mielenkiintoisia ajatuksia, mutta Speerin kuvaus Hitlerin psyykeestä ja juutalaisten tärkeydestä paikokeinona sekä turvapaikkana Hitlerille — sen jälkeen kun sotamenestys oli kääntynyt Stalingradin ja muun epäonnen jälkeen —, oli mielenkiintoisin:

No tämä on tällaista ajatuksenvirtaa, mennäämpä sitten Martti Lutherin rukoukseen.

Oikeasta uskosta ja sen vahvistumisesta

Minä kiitän sinua, rakas Jumalani, siitä saamastani opetuksesta, ettei minun ole syntieni kimppuun käytävä omalla katumuksellani eikä uskoani alettava töilläni, saadakseni syntini sovitetuksi. Ihmisten edessä voisin sen kyllä tehdä, maailman edessä ja tuomareille täällä se kyllä kelpaisi; mutta sinun edessäsi, Jumala, on iankaikkinen viha, siksi en minä voi kylliksi tehdä, vaan täytyisi minun epätoivosta nääntyä. Sentähden minä kiitän sinua, että toinen on edestäni synteini kimppuun käynyt, ne kantanut, ne maksanut ja sovittanut.

Tämän tahtoisin mielelläni uskoa, ja se tuntuu myös minusta sangen oikealta ja lohduttavalta. Mutta minä en voi oikein sen totuuden varaan heittäytyä, enkä omin voimin mitään tehdä; minä en voi sitä niin käsittää, kuin minun tulisi. Herra, kasvata sinä minua, auta minua, lahjoita minulle voimaa ja anna se lahja, että voisin uskoa niinkuin profeetta Daavid huokaa (Ps. 51): Luo minuun, Jumala, puhdas sydän ja anna minulle uusi, vakaa henki. Uutta, puhdasta sydäntä en minä voi luoda, se on sinun luotava ja tehtävä. Yhtä vähän kuin voin aurinkoa ja kuuta luoda, että ne nousevat ja kirkkaasti taivaalla paistavat, yhtä vähän voin sitäkään toimeensaada, että sydämeni olisi puhdas ja että minulla olisi vakaa henki, vahva, luja mieli, joka on varma eikä häily, ei epäile eikä sanaasi nähden horju.

Auta, että päivä päivältä edistyn uskossa; vaikka koko maailma kukistuisi ja kaikki liittyisivät yhteen ja perkele vihan vimmasta riehuisi, niin auta, etten minä sen mukaan kääntyisi, vaan jumalallisella avullasi evankeliumissa pysyisin. Totisesti. (s. 128)

Oi sinä laupias Jumala, miten ystävällinen, lempeä Isä sinä kuitenkin olet, kun niin isällisesti ja sydämellisesti kohtelet meitä köyhiä, tuomionalaisia syntisiä. Sysäät ainokaisen Poikasi Jeesuksen Kristuksen, kalleimman ja parhaimman omaisuutesi, kuoleman ja perkeleen kitaan, sallit hänen astua alas syvyyteen, että hän jälleen kohoaisi korkeuteen ja vangiksi ottaisi meidät kaikki vankeinaan pitävän vankeuden. Sen kautta on meistä tullut rakkaita lapsiasi ja hänen veljiänsä sekä kaikkien hänen iankaikkisten, taivaallisten tavarainsa kanssaperillisiä.

Anna Pyhä Henkesi, että hän säilyttäisi meidät tässä uskossa kuolemaamme asti. Ja lainaa armosi, että nuoriso ja vasta syntyvä sukupolvi, että heikkouskoiset ja ne, jotka eivät vielä ole hyvin opetetut, voisivat oikein ymmärtää ja säilyttää tämän opin, niin että hekin tulisivat enkelein kansalaiskumppaneiksi niinkuin me, Kristukseen uskovat, olemme. Totisesti. (s. 129)” Lähde: https://ceta.nettisivu.org/martti-luther/

Ajatuksia: Martti Luhterin teeseistä ainakin nyt 30. ”Ei kukaan ole varma siitä, onko hänen katumuksensa todellinen, vielä vähemmän, onko hän saanut täydellisen anteeksiannon.”, ja 44. ”Sillä rakkaudentyöstä kasvaa rakkaus ja ihminen tulee paremmaksi, mutta ane ei tee häntä paremmaksi vaan ainoastaan vapaammaksi rangaistuksista.” herättivät kiinnostukseni kyseiseen mieheen ja sen huomaamiseen, että ompa viisaita havaintoja ja sanoja. Totuus kyllä puhuttelee! Sitten kun siitä tutkin edemmäs ja löysin näitä rukouksia, niin olin jollakin tapaa huojentunut siitä miten Martti Luther sanoitti juuri omaakin kokemustani, eli mitätöntä uskoa ja vaikkapa sitä että kyllähän se tuntuu juuri oikealta ja lohduttavalta että Jumala on lähettänyt täydellisen poikansa tänne maan päälle. Tai se että kyllä varmasti tämän maailman tuomitsijoille kelpaa se mikä on ulkoa kaunista, toisinsanoen se mikä miellyttää ihmisiä, mutta annetaanko arvoa ikiaikaiselle totuudelle? Ja aivan todellakin se että itseään ei tarvitse näännyttää omalla katumuksella, vaan armo on jo annettu, mutta se vaatii uskoa.

En tokikaan väitä, että en olisi saanut Martti Lutherilta uusia ajatuksia. Minähän olen vain pahainen blogin pitäjä, joka kyllä tutkii Sanaa usein ja mietiskelee raskaasti, mutta siinä se. Totuus puhuttelee, joten sen sitten vaan tunnistaa kun sen joku sanoittaa, kuten Martti Luther! Ja moni muukin on sen minulle tehnyt, suurimpana inspiraationani tietysti raamattu. Esimerkiksi tämä kohta tuossa rukouksessa sai ja saa minut ymmärtämään, että armolahjat ovat nimenomaan lahjoja.

”Uutta, puhdasta sydäntä en minä voi luoda, se on sinun luotava ja tehtävä. Yhtä vähän kuin voin aurinkoa ja kuuta luoda, että ne nousevat ja kirkkaasti taivaalla paistavat, yhtä vähän voin sitäkään toimeensaada, että sydämeni olisi puhdas ja että minulla olisi vakaa henki, vahva, luja mieli, joka on varma eikä häily, ei epäile eikä sanaasi nähden horju.”

Voi sitä kuitenkin aina rukoilla.

Jk. Tuli käytyä Ice Cage 7. Olipahan kokemus! Nokia areenalla oli noin 14 000 ihmistä, joka oli kuuluttajan mukaan historiallinen luku Suomessa missään urheilutapahtumassa. Oli hienoa olla osa sellaista massaa katsojana. Erityisesti Sani Bränforssin matsin aikana tuntui kuin koko mökki lähtisi kohta ilmaan. Kamppailijat kun kävelivät siellä joukossa tauoilla, niin heitä kohdeltiin kuin suuria tähtiä. Itsekin pääsin kättelemään Niko Korventausta. Vaikea uskoa että hän on vasta 27-vuotias, koska siinä on omasta mielestäni ns. oikeasti kova suomijätkä. Saispa nähä Maga vs. Korventaus!

Ihmisen kuuluu olla puutteellinen (Huom! lue jälkikirjoitus). Se on tiivis osa ihmisyyttä: epäonnistuminen, rajallisuus. Ihminen ei kestä täydellisyyttä, eikä voi olla täydellinen tässä mielessä, siitäkin huolimatta että rakkaus on täydellistä. Virheettömyyttä lähestyttäessä alkaisi ketä tahansa hirvittämään, koska silloin ollaan lähellä jumaluutta. Jumalahan ei tee virheitä, koska Jumala on kaikki-tietävä ja kaikkivaltias.

Tästä syystä ihmisen tulee vähän väkisinkin olla uskossaan vajaavainen, koska se olisi yksinkertaisesti liian pelottavaa, jos uskoa olisi edes sen sinapinsiemenen verran. Toisinaan varmasti on hyvä olla enemmän uskoa, mutta jos se olisi pelkästään ihmisen uskosta kiinni, täällä ei kauan hengailtaisi. Niin, ei mätänevä ruumis voi tavoittaa jumaluutta, eikä yksikään ihminen. Voisiko syntinen sitä kestää? Ei mitenkään.

Totta usko kuitenkin on ja armahtavaisuuden varassa mennään. Sen kanssa on pakko diilata.

Jk. Ei kipua voi ulkoistaa, se palautuu aina omistajalleen. Ja syntipukkikin päästää vain vapaaksi jos siinä on jotain jumalallista, eli se on virheetön, eli niitä on turha enää etsiä kun ei sellaisia ihmisten joukosta löydy ja yksi, ikuisesti riittävä (!) ja täydellisyydessään rajaton sovitusuhri (sellainen joka täydellisyydessään kattaa kaiken ihmisen synninteon) on jo annettu, eikä toista tarvita. Me olemme siis jo vapaita, jos uskomme ja tuomio on epäuskossa, eikä missään muussa. Pelastussunnitelma on kirjaimellisesti täydellinen, jopa uskomaton, mutta parempi se on uskoa.

Kipu on siis kuitenkin omaasi; ilman uskoa se jää odottamaan kärsivällisesti, vaikka sen yrittäisikin laittaa toisen harteille ja sitten se palautuu täydessä voimassa itsellesi.

Jkk. Olen myös tietoinen kohdasta: ”Olkaa täydellisiä niin kuin taivaallinen isänne”, mutta eihän siinä sanota ”Olkaa täydellisiä ihmisiä”. On toinenkin kohta. Sellainen jossa Jeesus kysyy: ”Miksi sinä sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin”.

Näin se alkaa: Olet keskellä kylmänä raivoavaa merta. Sade piiskaa säälittäviä kasvojasi ja kaikki ne sadepisarat voisivat olla yhtä hyvin kyyneliäsi. Voimasi on kadonnut, ylpeytesi murentunut. Olet rikkonut ikiaikaista lakia vastaan! Mutta vihdoin, vihdoin se tapahtuu. Sydämesi suurin toive ja kaipaus on täyttyvä, siitä kertovat sen suloiset huokaukset. Jos nyt, vaikka olisit vihollisjoukkojen saartama, vaikka maa katoaisi jalkojesi alta ja putoaisit syvälle pimeyteen, niin jos silloin suusi tunnustaa, olet pelastuva.

Aamen.

Wikipediasta löytyneen kuvan pohjalta. Piirtely on mukavaa!

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lammas