Sitten Johanneksen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo. He sanoivat: ”Meille ja fariseuksille paastoaminen on tärkeää. Miksi sinun opetuslapsesi eivät paastoa?”
Jeesus vastasi heille: ”Eivät kai häävieraat voi surra silloin, kun sulhanen vielä on heidän kanssaan! Vielä tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin he paastoavat. Ei kukaan ota kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Viitta repeää sellaisen paikan vierestä, ja reikä on entistä pahempi. Eikä uutta viiniä lasketa vanhoihin leileihin. Silloinhan nahka halkeaa, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini lasketaan uusiin leileihin. Silloin molemmat säilyvät.”
Vaimoni Sofia auttoi tämän avaamisessa. Rituaalinomainen paasto kadottaa tarkoituksen, tai oikeastaan, siinä ei ole mitään tarkoitusta alun alkaen. Paastoaminen paastoamisen vuoksi on turhaa, koska paastota kuuluu oikealla hetkellä. Opetuslapset ja fariseukset paastoavat ilman mieltä, ilman ymmärrystä, mekaanisesti. Tällaista rituaalinomaista hengettömyyttä esiintyy varmasti kaikissa enemmän tai vähemmän.
Tällä Jeesus siis argumentoi ulkokultaisuutta vastaan. Ei niinkään sitä että silloin on surtava kun on surupäivä ja iloittava kun on ilopäivä, vaan enemmänkin että on tiedettävä koska paastottava, tai olla paastoamatta, toimittava viisaasti ja sydämellä punniten oikein. Oltava oikea ja todellinen ihminen, eikä suorittava kone (jota yksikään ihminen ei ole), sillä juuri todellisesta kaikki on lähtöisin.
Uuden viinin kaataminen vanhaan leiliin on mieltä vailla.
Jk. Aihetta sivuten, totuutta ja aitoutta julistaen, kyllä minä ymmärrän että joku haluaa vetää kännit, vaikka ei pitäisi, olla vähän vittumainen, vaikka toinen ei ole tehnyt mitään jne. Eli rikkoa kangistuneita kaavoja, osoittaa omaa todellisuuttaan, mutta autuaampaa on olla murheellinen, sillä murheellinen saa lohdutuksen. Autuaampaa on taipua kuriin, koska se joka itsensä alentaa, se ylennetään. Kaikissa meissä on aitous, sisällä palava valo ja sitten kuva, kuin pinta syvyyden päällä, jota vastaan taistelemme, käsitys itsestä. Tuo käsitys on joka vaiheessa pakotettu taipumaan todellisuuden ja hengen päällä siten että se ei voi koskaan saavuttaa virheettömyyttä, sillä mitä virheettömämmäksi se tulee, sitä raskaammin se painaa, sillä se on aina pakotettu lopulta mukautumaan todellisuuteen, joka sen lopulta rikkoo. Kun te siis kärsitte, voitte olla luottavaisin mielin, vaikka tilanne olisi miten epätoivoinen tahansa, sillä todellisuuden mukanaan tuoma lohdutus on tulossa. Ilonpitäjille se tuo mukanaan surun, murheellisille ilon.