Mitä se on kun katsoo itseään rehellisesti? Sehän on täysin avoin määritelmille. Katsooko itseään nykyhetkessä, vai ottaako huomioon aikaisemman. Joku voisi sanoa että mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, mutta mikä sieltä kokonaisvaltaisuudesta korostuu ja mikä ei. Se että katsoo itseään rehellisesti, on päätös siitä mikä on rehellistä itsensä tarkastelua. Mutta sen täytyy olla sellainen päätös, jonka sinä hyväksyt myöhemminkin, sillä uusia asioita ilmaantuu, muistat jotain, ja olet pakotettu muuttamaan käsitystäsi. Itsensä katsominen rehellisesti tulisi olla tässä mielessä joustavaa, että olet avoin uudelle ymmärrykselle. Tämä luo sellaisen oletuksen, että itseään ei voi katsoa totuuden valossa täysin läpinäkyvästi, eli että sellaista täydellisyyttä ei voi saavuttaa, mutta sellainen on.
Jos haluaa olla Herran palvelija, on palveltava Herraa. Miten muuten? Niin yksinkertaista se on. Se osa on sikäli kärsimysten tie, koska nautinto ei ole Herran palvelua, vaan oman itsensä palvelemista. Miksi minä puhun näitä asioita? Koska olen kärsinyt, minun on pitänyt kaivautua todella syvälle ja etsiä vastauksia. Armahda minua syntistä, sanoi publikaani ja poistui hurskaana, eli ei synnit ole esteenä armolle, vaan ihmistä itseään hänen syntinsä satuttavat. Ymmärrättekö tämän pyhän yksinkertaisuuden; miten voi olla Herran palvelija, jos ei palvele Herraa. Sinä itse olet todistajana itsellesi, eli ota selko siitä mitä sinä teet. Jos haluat. Jos pystyt.
Minä en ole mikään pyhä mies, mutta pyhiä miehiä on. Minä vain ajattelen, reflektoin ja kerron. Minä kyllä uskon ja haluan uskoa, mutta olen enemmänkin ehkä jonkinlainen runoilija, siis aivan siinä lähellä, kintereillä niin sanotusti. Olen kylläkin lapsuudestani saakka isätön orpo ja äitini leski, joten minulle on varattu tällainen osa, mutta ei minulta löydy vastauksia. Pidän korkeintaan ovea auki. Olen vähäinen ja pieni, enkä halua palkakseni mitään muuta kuin sen, että voin näitä asioita kertoa ja julistaa, lisätä ymmärrystäni ja uskoani. Uskokaa silti tämä, että minä olen nähnyt täydellisyyden. Se on kuin 10 000 aurinkoa.
Kurikasta tiedän kuitenkin yhden joka voisi olla pyhä mies, sillä hän on ojentanut minua, kertonut totuuden ja hänen sanansa on tuottanut hedelmää, lisännyt ymmärrystäni. Pyhällä miehellä tarkoitan Jumalan todellisia palvelijoita, sellaisia jotka ovat voimakkaita ja kestäviä, nuhtelevat ja opettavat, mutta osoittavat myös laupeutta. Sellainen joka näin uskaltaa nuhdella totuudenmukaisesti, ei voi olla pelkkä leipäpappi. Ei voi olla kylmä ja lämmin samaan aikaan, sitähän sillä tarkoitetaan. Hänen vakava nuhtelu on siis vahva viittaus sellaiseen, sillä juuri niin toimii todellinen kiivas uskon mies. Ja ei, en suinkaan ajattele että minä olen ketään korottamaan, mutta minusta vain tuntuu, että tämäkin on kerrottava. Eikö tällaisia miehiä tarvita: jotka todella omistautuvat Herran palvelemiselle, pelottomina?
Ei sillä ole väliä onko sydämessä Herra, hyvyys vai rakkaus, kaikkihan ne ovat samoja asioita. Mutta aivan ennen kaikkea ja ehdottomasti se syntyy siitä, että ihminen armahtaa itsensä. Tai muut. Jos ei armahda itseään, ei armahda muita ja jos ei armahda muita, ei armahda itseään. Puhun itsensä armahtamisesta, vaikka tiedän että tämä armo on haettava siltä, jolla on valta armahtaa. Ennen sitä ei voi antaa itsellekään armoa. Armo ei myöskään tule pelkästään rukoilusta tekona, ikään kuin se olisi jonkinlainen ajattelun työkalu, vaan sitä pyydetään ja katsotaan, että saako sen. Jos sinapinsiemenen kokoisella uskolla voi siirtää vuoria, niin mitä pelkällä nöyrällä pyynnöllä?
Ei toista ihmistä voi lyödä tietämättä, että on tätä lyönyt. Alennat toisen itsessäsi ja korotat lyöjän itsessäsi, tai sitten kuljet silmät kiinni, mutta vastine ja heijastuma on täydellinen. Löydät kaikkialta itsesi ja tämä pätee myös eläimiin, sillä eläimetkin edustavat jotain sinulle. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Avaa silmäsi auki ammolleen ja katso.
Loppukaneettina voisin todeta että asiat pitävät huolen kyllä itsestään. Eihän pelastajaa tarvita silloin kun kaikki on hyvin, vaan silloin kun ei ole. Silloin on oltava pimeää, vielä paljon pimeämpää kuin nyt. Juuri epätoivon syvimmissä syövereissä hän ilmaantuu ja ottaa kaiken valtaansa. Maailman pimeys korostaa hänen kunniaansa, sillä se on synnyttänyt jotain, mitä se ei saa valtaansa. Onko kukaan vielä koskaan kätkenyt valoa ja mihin hän sen kätkisi? Kuin salama kirkkaalta taivaalta!
Se tapahtuu myös siten, että ei valo mihinkään maailmasta poistu, sillä mihin se menisi. Siitähän vain siirrytään pois, käännetään kasvonsa pimeyttä kohti. Ihmiset, jokainen erikseen, huijataan hylkäämään valo, eli Jumala. Ei se valo heistä mihinkään katoa, he vain kääntyvät siitä pois, yrittävät juosta mahdollisimman kauas. Hedelmistään puu tunnetaan ja pimeyden työt synnyttävät lisää pimeyttä. Kun tällaisia ihmisiä on tarpeeksi, he toimivat yhdessä, antavat jollekin asialle tämän liike-energiansa ja toimivat tällaisena joukkona sen aikaa kuin toimivat, kunnes aika on täynnä. Näin on tapahtunut lukuisia kertoja historiassa ja tulee tapahtumaan myös tulevaisuudessa.
Luuk 21:18 Mutta ei hiuskarvaakaan teidän päästänne katoa.
Jk. Eikä ketään ihmistä voi julistaa pelkästään pimeydeksi, sillä molempiahan meissä esiintyy. Toisina päivinä enemmän, toisina vähemmän, toisina aikakausina suurissa massoissa ja niissäkin vaihtelu yksilöissä on jatkuvaa, että voiko edes puhua mistään pimeyden massasta. Pimeää on ainoastaan se nurkka, joka on valolta piilossa ja kun sitä tarkastellaan. Joskus sinä itse näet vain pimeyden, etkä valoa. Ei asiat ole mustavalkoisia, kuten sanotaan. Ei miltään osin, mutta ilmentymiä voi olla monenlaisia, itsessäsi ja muissa.