Se että tunnustaa syntinsä tarkoittaa sitä että katsoo itseään totuudenmukaisesti. Ei se mikä on maailman mielestä väärin tarkoita vääryyttä Isän silmissä, tai vääryys Isän silmissä vääryyttä maailman silmissä. Eli merkitystä on myös sillä millä silmillä itseään tarkastelee. Mutta kun näin valaisee itsensä, mitä todella löytää? Tuomaan evankeliumissa Jeesus sanoo ”Joka on tullut tuntemaan maailman, se on löytänyt vain kuolleen ruumiin. Joka on löytänyt kuolleen ruumiin, sille maailma ei ole minkään arvoinen.”
Tähän liittyen minulla voisi olla enemmänkin sanottavaa, mutta yritän sanoa hieman typistäen. Kenenkään ihmisen ei tule mahtailla Jumalan edessä, koska Jumala on itse suuruus ja ihminen itse pienuus. Jos ihminen tavoittaisi oman pienuutensa hän heittäytyisi varmaankin polvilleen maahan armoa anoen ja kiittäen miten paljolta säästyy. Sanotaanhan Johanneksestakin näin: ”yksikään naisesta syntynyt ei ole Johannesta suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on Jumalan valtakunnassa, on suurempi kuin hän.”
Kuinka paljon Johannes ruumiissaan kärsi kun kerran kukaan naisesta syntynyt ei ollut suurempi kuin hän? Hän hallitsi lihaansa parhaiten kaikista ja oli kuitenkin mitätön, eli edelleen lihaansa, mätänevään ruumiiseen, sidottu. Mutta hengessään hän oli suurin, jokaista äidistä syntynyttä suurempi.
Siitä syystä ei tulisi mahtailla koska jo pienikin synnin mahdollisuus saa meidät lankeamaan, taipumaan lihan alaisuuteen. Luopuivathan opetuslapsetkin Jeesuksesta.
Tänä yönä te kaikki luovutte minusta, sillä on kirjoitettu: ”Minä lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle.” Matt 26:31
Tilaisuus tekee varkaan ja siitä syystä on rukoiltava varjelusta, eli sitä että näitä pahan mahdollisuuksia ei tulisi eteen, koska ylpeä, Herrastaan luopunut, ne löytää ja lankeaa. Armon varassa on jokainen, mutta sitä pitää etsiä.