Hunter S. Thompson, joka ei liity suoraan aiheeseen, mutta olen katsonut muutamia hänen haastattelujaan kuluneella viikolla. Hän eli oman näköisenä elämän Gonzo-kirjallisuuden isänä. RIP.
Kaikki mitä me täällä teemme, omaa tiedollisen ulottuvuuden, konstruktiivisen luonteen. Itsepetos on hirveä petoksen muoto, jossa ihmisen tiedolliset pilarit romahtavat. Suurin itsepetos on epäjumalanpalvelus, vaikka me kaikki siihen sorrummekin. Itse asiassa, kaikki itsepetos on epäjumalanpalvelusta, muodossa tai toisessa. Jos haluat rakentaa mielesi vahvemmaksi, tapahtuu se siten että pitäydyt asioissa, rutinoidut. Käytöksesi ja se mitä teet on nimittäin todiste mielellesi siitä, että asia on näin; todiste johon voit uskoa!
Ontologisesti: Mielesi ei ole pelkästään pääsi sisällä, vaan muun muassa käytöksessäsi.
Ote Godfrey Reggion (Koyaanisqatsin ohjaajalta) haastattelusta:
”I’ll use a reference to Joseph Brodsky, the expatriate from the old Soviet Union. He was an American poet laureate in 1991, I think. I’m a big, big fan of his poetry and books, and especially his essays, one in particular Less Than One which begins with his explanation of the great conundrum of Marx: is it your mind that determines your behavior or your behavior that determines your mind? Brodsky knew that for most people, clearly, it’s our behavior that determines the content of our mind, because we’re creatures of habituation. So Brodsky’s brilliant insight on how to change one’s mind is to change one’s behavior, and his response to that conundrum of Marx’s was to step outside of the world and yet be in it.”
Tarkoitusperät ovat aivan kriittiset, eli miksi tekee mitäkin. Ihminen voi sanoa toimivansa vilpittömästi, mutta onko hän pessyt likapyykkinsä? Totta kai ihminen pitää kaikkia teitään oikeana. Ja totta kai ihminen haluaa olla mitä tahansa, mutta miten paljon ihminen voi todella siihen vaikuttaa? Joskus saattaa nimittäin unohtua, että ihminen on nimenomaan ihminen, joka hurskaanakin on surkea, jossa sekin hyvä mikä hänessä on, ei ole ihmisen omaa hyvyyttä. Ja joskus on huomattava olevansa keskellä valtamerta, keskellä sen kymmenmetrisiä aaltoja ja sitten luovittava siellä. Laitettava usko peliin, katsoa kestääkö se merivettä.
Miksi minä teen tätä, eli kirjoitan näitä tekstejäni tänne? Voin sanallistaa syyt, eli sen miksi olen aloittanut, mutta siinä ei ole kaikki. En ainakaan tahdo asian olevan niin, vaikka nämä sanalliset syyt ja periaatteet pätisivätkin. Elokuvassa Fight Club Tyler Durden sanoo, että asiat jotka omistat, omistavat sinut. Minulla on syyni, mutta mitä luomuksellani on varattu minulle, sitä en tiedä. Voiko kukaan ennustaa mihin tie vie? Ei voi. En voi rationalisoida varmaksi mitään, sillä järkeni tulee pettämään minut ennemmin tai myöhemmin. Näin ollen olen puhtaasti uskoni varassa.
Niin, nyt kyse onkin siitä, että mihin rakennat pohjasi. Mieli on ääretön ja millaista onkaan sen pimeys. Sinne todella voi vajota, mutta sieltä voi myös aina nousta. Ja minä tiedän miten ja se tieto on yhtä vahva kuin Jumalan nimi – älköön kukaan erehtykö siitä, sillä asia on juuri niin! Se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita mitään, sillä vaikkapa Hitlerikin oli joskus lapsi, taivasten valtakunnan kaltainen, ja näin me kaikki olemme täysin kuitenkin loppujen lopuksi armon varassa. Armo on lahja.
Se mikä tehdään suljettujen ovien takana, kuuluttakaa katolla. Tästä syystä on annettava köyhälle, vaikka sitä ei kukaan näkisikään ja nimenomaan silloin. Se ei piiloon jää ja sen voin vakuuttaa. Tiedätkö miksi? Koska sinä tiedät sen. Yhtä lailla, jos suljettujen ovien takana ihminen polvistuu ja katuu tekoaan, sekin tulee kuuluttaa katolla. Olenko sitten itse hurskas? En todellakaan. Olen samanlainen kuin sinä, lukijani(!), mutta tämän tiedän; se on yleistä tietoa, löydettävissä maailman levinneimmästä kirjasta.
Toinen asia on että kun ihminen näkee itsensä muissa, hän voi valjastaa viisauden joka syntyy yhteistyöllä. Siis ymmärtämällä että hän ei yksin ole yhtään mitään, vaikka hän muuten olisi yksin. Kaikki tieto, kaikki viisaus ja kaikki kauneus on muissa. Heihin luottamalla hän luottaa mitä suurimmissa määrin itseensä.
C.G. Jungin lähestymistapa:
“The acceptance of oneself is the essence of the whole moral problem and the epitome of a whole outlook on life. That I feed the hungry, that I forgive an insult, that I love my enemy in the name of Christ — all these are undoubtedly great virtues. What I do unto the least of my brethren, that I do unto Christ. But what if I should discover that the least among them all, the poorest of all the beggars, the most impudent of all the offenders, the very enemy himself — that these are within me, and that I myself stand in need of the alms of my own kindness — that I myself am the enemy who must be loved — what then? As a rule, the Christian’s attitude is then reversed; there is no longer any question of love or long-suffering; we say to the brother within us ”Raca,” and condemn and rage against ourselves. We hide it from the world; we refuse to admit ever having met this least among the lowly in ourselves.”
Minä toivon ja rukoilenkin, että jokainen tämän tekstin lukija löytää itselleen sopivan tien! Ja muista: kun tie on pitkä, on välillä levättävä, että voi taas jatkaa matkaa. Mene kohti valoa!
P.S. Sydämeni on suuresti Kurikan Miedon kylässä nykyisen sijaintini lisäksi, tarkemmin Hakunintiellä. Vähän niin kuin päätin, että päivittelisin tänne jatkossa enemmän sellaisia arkisia asioita, kuten vaikkapa sitä, että nämä muutokseni hyväksyttiin Miedon kylää koskevaan Wikipedia-artikkeliin ja olin siitä todella tyytyväinen, mutta sitä niin helposti alkaa kirjoittelemaan paljon muutakin. Ehkä jatkossa enemmän vain arkisia asioita?
Anyways, Mietaalla on ollut elämää jo satoja vuosia.
Ote Wikipediasta.