Metsä on siinä mielessä sielun peili, että siellä on vain sinä ja ankara luonto, ja mitä syvemmälle metsään menet, sitä enemmän paljastuu totuus. Eli se mikä oli peitossa ja miksi alun alkaenkaan ei kannattanut mennä niin syvälle, sillä ei metsä ole automaattisesti ystäväsi. Luonnossa vallitsee luonnon lait ja ne ovat aivan ehdottoman ankaria. Täydelliseen vapauteen sisältyy myös täydellinen vastuu. Kun laumastaan erotettu susi jossain nääntyy nälkään, tai ilves repii jäniksen kappaleiksi, se on juuri sitä itseään, luontoa, jonka kanssa me sopusoinnussa elelemme, sivilisaatio ja järjestys, eläimellisyys ja vapaus. Mutta miten paljon tuosta eläimestä on sisällämme? Aika paljon, varmaankin noin puolet. Kotiteollisuutta jo toistamiseen lainatakseni:
Jos olisin lintu, räpiköisinkö öljyssä jossain?
Jos susi umpihankien, ulvoisin kohta viimeistä kertaa
Jos oisin järvi, olisinko jo kasvanut umpeen?
Jos vielä lapsi, minkä väristä taivasta katselisin?
Onneksi nämä kuvat on vain Panttilan mäen päältä! Komiaa Suomen luonto.
Jk. Chris McCandlessin muistolle!
