Pidin taas viikon taukoa ennen kuin julkaisin tänne Horatiukseen tekstin. Tässä taukoa pidettyäni olen huomannut että se voi olla ihan hyvä pitää sellaisia, koska silloin ei tule heti julkaistua, niin aivan kaikki ajatukset eivät läpäise seulaa. Eri funtsimiset ehtivät niin sanotusti marinoitua mukavasti. Ja kun taukoa pidin, niin päätin että voisin Martti Lutherin rukouksista kirjoittaa, koska niissä keloissa oli kyllä jotain sellaista mikä itsessäni resonoi vahvasti. Erityisesti kaiken vaikeus, mutta mennään siihen kohta.
Jos joku luulee että rehvastelun vuoksi näitä tänne kirjoitan, niin saatte tekin rehvastella esim. uskon asioista jauhamalla. Tosi seksikästä, eikö? Kyllä tämä sivusto toki jonkinlainen itseilmaisun väline on, mutta pikemminkin saatan itseni naurunalaiseksi, kuin päinvastoin. Mutta tiedänkö itsekään aivan täysin että mitä tämä on? En. Annan ottaa oman muotonsa ja toteutan itseäni. Välillä silti tekee kipeää lukea omia tekstejä, kun ne voi tulkita niin monella tavalla.
Jos lähtee esittämään, käy kuten lampaalle joka pukee leijonan taljan päälleen ja menee leijonien sekaan. Sehän paljastuu ja lammasta ei kohta ole. Tai köyhä joka esittää rikasta joka maksaa omalla ylpeydellään itsensä rahattomaksi. Ei kuulu lammas leijonien joukkoon, eikä köyhä rikkaiden joukkoon. Siitä syystä toistamiseen: se mikä tehdään pimeässä, kuuluttakaa katolla.
Aikaisemmin olen kirjoittanut kansallisesta internetistä, että sellainen voisi olla hyvä. Olen miettinyt sitä että koska internetistä käydään ensimmäinen ihan oikea taistelu. Nykyisessä tietotulvassa kaikki on jotain, jotain voi olla sitä, tai se voi olla tätä, kukaan ei tiedä mistään mitään. Narratiivi on avoin, kaikelle ja kaikkea. Olemmeko näin, tai ehkäpä sitten niin. Milloin ensimmäinen onnistuu ottamaan internetin narratiivin haltuunsa ja sanomaan: ei tässä ole mitään keskustelua, se on aivan turhaa sellainen, vaan asia on näin, kuten minä sen sanon.
Ja kuitenkaan emme elä säännöttömyydessä. Ei siis aivan helppoa, koska on otettava huomioon myös sananvapaus. Joka tapauksessa, jotain parempaa on tältä osin oltava!
–
Olen viimeaikoina lukenut Albert Speerin päiväkirjoja Spandaun vankila-ajoilta. Aikaisemmin olen lukenut hänen kirjansa ”Inside Third Reich”, josta alkukiinnostus myös näihin päiväkirjoihin lähti. Speer oli Hitlerin Saksan arkkitehti ja varusteluministeri. Minua kiehtoo vankeudessa elävän ihmisen psyyke sellaisen 12 vuoden hullun ajanjakson jälkeen, sekä myös Hitler. Haluan kirjoittaa tästä jotain siksi, että Speer ansaitsee sen hienoilla havainnoillaan, vaikka niitä oli paljon ja kaikkia en voi tähän laittaa. Päiväkirjassa on monia mielenkiintoisia ajatuksia, mutta Speerin kuvaus Hitlerin psyykeestä ja juutalaisten tärkeydestä paikokeinona sekä turvapaikkana Hitlerille — sen jälkeen kun sotamenestys oli kääntynyt Stalingradin ja muun epäonnen jälkeen —, oli mielenkiintoisin:
No tämä on tällaista ajatuksenvirtaa, mennäämpä sitten Martti Lutherin rukoukseen.
Oikeasta uskosta ja sen vahvistumisesta
Minä kiitän sinua, rakas Jumalani, siitä saamastani opetuksesta, ettei minun ole syntieni kimppuun käytävä omalla katumuksellani eikä uskoani alettava töilläni, saadakseni syntini sovitetuksi. Ihmisten edessä voisin sen kyllä tehdä, maailman edessä ja tuomareille täällä se kyllä kelpaisi; mutta sinun edessäsi, Jumala, on iankaikkinen viha, siksi en minä voi kylliksi tehdä, vaan täytyisi minun epätoivosta nääntyä. Sentähden minä kiitän sinua, että toinen on edestäni synteini kimppuun käynyt, ne kantanut, ne maksanut ja sovittanut.
Tämän tahtoisin mielelläni uskoa, ja se tuntuu myös minusta sangen oikealta ja lohduttavalta. Mutta minä en voi oikein sen totuuden varaan heittäytyä, enkä omin voimin mitään tehdä; minä en voi sitä niin käsittää, kuin minun tulisi. Herra, kasvata sinä minua, auta minua, lahjoita minulle voimaa ja anna se lahja, että voisin uskoa niinkuin profeetta Daavid huokaa (Ps. 51): Luo minuun, Jumala, puhdas sydän ja anna minulle uusi, vakaa henki. Uutta, puhdasta sydäntä en minä voi luoda, se on sinun luotava ja tehtävä. Yhtä vähän kuin voin aurinkoa ja kuuta luoda, että ne nousevat ja kirkkaasti taivaalla paistavat, yhtä vähän voin sitäkään toimeensaada, että sydämeni olisi puhdas ja että minulla olisi vakaa henki, vahva, luja mieli, joka on varma eikä häily, ei epäile eikä sanaasi nähden horju.
Auta, että päivä päivältä edistyn uskossa; vaikka koko maailma kukistuisi ja kaikki liittyisivät yhteen ja perkele vihan vimmasta riehuisi, niin auta, etten minä sen mukaan kääntyisi, vaan jumalallisella avullasi evankeliumissa pysyisin. Totisesti. (s. 128)
Oi sinä laupias Jumala, miten ystävällinen, lempeä Isä sinä kuitenkin olet, kun niin isällisesti ja sydämellisesti kohtelet meitä köyhiä, tuomionalaisia syntisiä. Sysäät ainokaisen Poikasi Jeesuksen Kristuksen, kalleimman ja parhaimman omaisuutesi, kuoleman ja perkeleen kitaan, sallit hänen astua alas syvyyteen, että hän jälleen kohoaisi korkeuteen ja vangiksi ottaisi meidät kaikki vankeinaan pitävän vankeuden. Sen kautta on meistä tullut rakkaita lapsiasi ja hänen veljiänsä sekä kaikkien hänen iankaikkisten, taivaallisten tavarainsa kanssaperillisiä.
Anna Pyhä Henkesi, että hän säilyttäisi meidät tässä uskossa kuolemaamme asti. Ja lainaa armosi, että nuoriso ja vasta syntyvä sukupolvi, että heikkouskoiset ja ne, jotka eivät vielä ole hyvin opetetut, voisivat oikein ymmärtää ja säilyttää tämän opin, niin että hekin tulisivat enkelein kansalaiskumppaneiksi niinkuin me, Kristukseen uskovat, olemme. Totisesti. (s. 129)” Lähde: https://ceta.nettisivu.org/martti-luther/
Ajatuksia: Martti Luhterin teeseistä ainakin nyt 30. ”Ei kukaan ole varma siitä, onko hänen katumuksensa todellinen, vielä vähemmän, onko hän saanut täydellisen anteeksiannon.”, ja 44. ”Sillä rakkaudentyöstä kasvaa rakkaus ja ihminen tulee paremmaksi, mutta ane ei tee häntä paremmaksi vaan ainoastaan vapaammaksi rangaistuksista.” herättivät kiinnostukseni kyseiseen mieheen ja sen huomaamiseen, että ompa viisaita havaintoja ja sanoja. Totuus kyllä puhuttelee! Sitten kun siitä tutkin edemmäs ja löysin näitä rukouksia, niin olin jollakin tapaa huojentunut siitä miten Martti Luther sanoitti juuri omaakin kokemustani, eli mitätöntä uskoa ja vaikkapa sitä että kyllähän se tuntuu juuri oikealta ja lohduttavalta että Jumala on lähettänyt täydellisen poikansa tänne maan päälle. Tai se että kyllä varmasti tämän maailman tuomitsijoille kelpaa se mikä on ulkoa kaunista, toisinsanoen se mikä miellyttää ihmisiä, mutta annetaanko arvoa ikiaikaiselle totuudelle? Ja aivan todellakin se että itseään ei tarvitse näännyttää omalla katumuksella, vaan armo on jo annettu, mutta se vaatii uskoa.
En tokikaan väitä, että en olisi saanut Martti Lutherilta uusia ajatuksia. Minähän olen vain pahainen blogin pitäjä, joka kyllä tutkii Sanaa usein ja mietiskelee raskaasti, mutta siinä se. Totuus puhuttelee, joten sen sitten vaan tunnistaa kun sen joku sanoittaa, kuten Martti Luther! Ja moni muukin on sen minulle tehnyt, suurimpana inspiraationani tietysti raamattu. Esimerkiksi tämä kohta tuossa rukouksessa sai ja saa minut ymmärtämään, että armolahjat ovat nimenomaan lahjoja.
”Uutta, puhdasta sydäntä en minä voi luoda, se on sinun luotava ja tehtävä. Yhtä vähän kuin voin aurinkoa ja kuuta luoda, että ne nousevat ja kirkkaasti taivaalla paistavat, yhtä vähän voin sitäkään toimeensaada, että sydämeni olisi puhdas ja että minulla olisi vakaa henki, vahva, luja mieli, joka on varma eikä häily, ei epäile eikä sanaasi nähden horju.”
Voi sitä kuitenkin aina rukoilla.
Jk. Tuli käytyä Ice Cage 7. Olipahan kokemus! Nokia areenalla oli noin 14 000 ihmistä, joka oli kuuluttajan mukaan historiallinen luku Suomessa missään urheilutapahtumassa. Oli hienoa olla osa sellaista massaa katsojana. Erityisesti Sani Bränforssin matsin aikana tuntui kuin koko mökki lähtisi kohta ilmaan. Kamppailijat kun kävelivät siellä joukossa tauoilla, niin heitä kohdeltiin kuin suuria tähtiä. Itsekin pääsin kättelemään Niko Korventausta. Vaikea uskoa että hän on vasta 27-vuotias, koska siinä on omasta mielestäni ns. oikeasti kova suomijätkä. Saispa nähä Maga vs. Korventaus!