Eilen tuli mieleen tällainen ajatus.
Mitä tietä laitatkaan meidät kävelemään, kivikkoista ja raskasta, kohti lupauksesi onnea ja rauhaa, kohti luvattua uutta maailmaa.
Ja tätä voisi jatkaa, että se mitä pyydät, on tuo kivikkoinen ja raskas tie, ruumiin kärsimys, ei kuitenkaan liiaksi vaan sen mukaan että on mahdollista jatkaa uskoa, ja se itsessään on todiste sinusta, Jumaluudestasi iäisyydessä.
Siinä missä me olemme puutteellisia, sinussa ei puutetta ole, mutta heikoista olet rakentanut itsellesi jykevän kirkon, rakkauden maan päälle.