Luen Herman Rauschningin kirjaa ”The Voice Of Destruction”. Hitler, kuten olen Goebbelsinkin päiväkirjasta lukenut, oli vahvasti uskonnollinen, mutta kuten tässä päiväkirjassa todetaan, anti-kristillinen. Minulle on varsin hämmästyttäviä kaikki ne havainnot joita tällaisessa 1940 vuoden kirjassakin ilmenee. Nykyihmiselle kerrottavat tarinat, epäsuorat viittaukset ja elokuvien luomat illuusiot kertovat tai antavat ymmärtää jotain muuta, siis jotain sen kaltaista että me olemme kulttuurellisen ja teknologisen kehityksemme myötä paljon viisaampia ja kehittyneempiä kuin entisaikojen ihmiset, mutta totuus ei ole tarina.
Oman kokemukseni mukaan näin ei ole ja vaikkapa tämä Herman Rauschningin kirja havainnoittaa sitä hienosti, sekä totta kai myös raamattu, joka ihan alun alkaen on saanut minut ajattelemaan näin.
Ihminen on aina ollut ihminen, muuttumaton, rajallisuuteensa sidottu, omaan ihmisyyteensä luotu, Jumalan kuva ja jumalolento itsekin. Ja olevaisuus äärettömyydessään on paljon enemmän kuin yksikään teknologinen innovaatio voisi koskaan olla ja paljon, paljon mieltä kiihottavampikin, jos niin haluaa elää.
Psalmi 29
Antakaa Herralle kunnia, te jumalolennot,
tunnustakaa Herran kunnia ja voima!
Tunnustakaa hänen nimensä kunnia!
Kumartukaa hänen pyhän kirkkautensa eteen!
Kuka tai mikä on kaiken kuningas, äärettömyydessä ja hengessä? Minä sanoisin että hyvyys on kaiken kuningas.
Hedelmistään puu tunnetaan.