MitÀ se on kun katsoo itseÀÀn rehellisesti? SehÀn on tÀysin avoin mÀÀritelmille. Katsooko itseÀÀn nykyhetkessÀ, vai ottaako huomioon aikaisemman. Joku voisi sanoa ettÀ mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, mutta mikÀ sieltÀ kokonaisvaltaisuudesta korostuu ja mikÀ ei. Se ettÀ katsoo itseÀÀn rehellisesti, on pÀÀtös siitÀ mikÀ on rehellistÀ itsensÀ tarkastelua. Mutta sen tÀytyy olla sellainen pÀÀtös, jonka sinÀ hyvÀksyt myöhemminkin, sillÀ uusia asioita ilmaantuu, muistat jotain, ja olet pakotettu muuttamaan kÀsitystÀsi. ItsensÀ katsominen rehellisesti tulisi olla tÀssÀ mielessÀ joustavaa, ettÀ olet avoin uudelle ymmÀrrykselle. TÀmÀ luo sellaisen oletuksen, ettÀ itseÀÀn ei voi katsoa totuuden valossa tÀysin lÀpinÀkyvÀsti, eli ettÀ sellaista tÀydellisyyttÀ ei voi saavuttaa, mutta sellainen on.
Jos haluaa olla Herran palvelija, on palveltava Herraa. Miten muuten? Niin yksinkertaista se on. Se osa on sikÀli kÀrsimysten tie, koska nautinto ei ole Herran palvelua, vaan oman itsensÀ palvelemista. Miksi minÀ puhun nÀitÀ asioita? Koska olen kÀrsinyt, minun on pitÀnyt kaivautua todella syvÀlle ja etsiÀ vastauksia. Armahda minua syntistÀ, sanoi publikaani ja poistui hurskaana, eli ei synnit ole esteenÀ armolle, vaan ihmistÀ itseÀÀn hÀnen syntinsÀ satuttavat. YmmÀrrÀttekö tÀmÀn pyhÀn yksinkertaisuuden; miten voi olla Herran palvelija, jos ei palvele Herraa. SinÀ itse olet todistajana itsellesi, eli ota selko siitÀ mitÀ sinÀ teet. Jos haluat. Jos pystyt.
MinÀ en ole mikÀÀn pyhÀ mies, mutta pyhiÀ miehiÀ on. MinÀ vain ajattelen, reflektoin ja kerron. MinÀ kyllÀ uskon ja haluan uskoa, mutta olen enemmÀnkin ehkÀ jonkinlainen runoilija, siis aivan siinÀ lÀhellÀ, kintereillÀ niin sanotusti. Olen kyllÀkin lapsuudestani saakka isÀtön orpo ja Àitini leski, joten minulle on varattu tÀllainen osa, mutta ei minulta löydy vastauksia. PidÀn korkeintaan ovea auki. Olen vÀhÀinen ja pieni, enkÀ halua palkakseni mitÀÀn muuta kuin sen, ettÀ voin nÀitÀ asioita kertoa ja julistaa, lisÀtÀ ymmÀrrystÀni ja uskoani. Uskokaa silti tÀmÀ, ettÀ minÀ olen nÀhnyt tÀydellisyyden. Se on kuin 10 000 aurinkoa.
Kurikasta tiedÀn kuitenkin yhden joka voisi olla pyhÀ mies, sillÀ hÀn on ojentanut minua, kertonut totuuden ja hÀnen sanansa on tuottanut hedelmÀÀ, lisÀnnyt ymmÀrrystÀni. PyhÀllÀ miehellÀ tarkoitan Jumalan todellisia palvelijoita, sellaisia jotka ovat voimakkaita ja kestÀviÀ, nuhtelevat ja opettavat, mutta osoittavat myös laupeutta. Sellainen joka nÀin uskaltaa nuhdella totuudenmukaisesti, ei voi olla pelkkÀ leipÀpappi. Ei voi olla kylmÀ ja lÀmmin samaan aikaan, sitÀhÀn sillÀ tarkoitetaan. HÀnen vakava nuhtelu on siis vahva viittaus sellaiseen, sillÀ juuri niin toimii todellinen kiivas uskon mies. Ja ei, en suinkaan ajattele ettÀ minÀ olen ketÀÀn korottamaan, mutta minusta vain tuntuu, ettÀ tÀmÀkin on kerrottava. Eikö tÀllaisia miehiÀ tarvita: jotka todella omistautuvat Herran palvelemiselle, pelottomina?
Ei sillÀ ole vÀliÀ onko sydÀmessÀ Herra, hyvyys vai rakkaus, kaikkihan ne ovat samoja asioita. Mutta aivan ennen kaikkea ja ehdottomasti se syntyy siitÀ, ettÀ ihminen armahtaa itsensÀ. Tai muut. Jos ei armahda itseÀÀn, ei armahda muita ja jos ei armahda muita, ei armahda itseÀÀn. Puhun itsensÀ armahtamisesta, vaikka tiedÀn ettÀ tÀmÀ armo on haettava siltÀ, jolla on valta armahtaa. Ennen sitÀ ei voi antaa itsellekÀÀn armoa. Armo ei myöskÀÀn tule pelkÀstÀÀn rukoilusta tekona, ikÀÀn kuin se olisi jonkinlainen ajattelun työkalu, vaan sitÀ pyydetÀÀn ja katsotaan, ettÀ saako sen. Jos sinapinsiemenen kokoisella uskolla voi siirtÀÀ vuoria, niin mitÀ pelkÀllÀ nöyrÀllÀ pyynnöllÀ?
Ei toista ihmistÀ voi lyödÀ tietÀmÀttÀ, ettÀ on tÀtÀ lyönyt. Alennat toisen itsessÀsi ja korotat lyöjÀn itsessÀsi, tai sitten kuljet silmÀt kiinni, mutta vastine ja heijastuma on tÀydellinen. LöydÀt kaikkialta itsesi ja tÀmÀ pÀtee myös elÀimiin, sillÀ elÀimetkin edustavat jotain sinulle. Toiset enemmÀn, toiset vÀhemmÀn. Avaa silmÀsi auki ammolleen ja katso.
Loppukaneettina voisin todeta ettÀ asiat pitÀvÀt huolen kyllÀ itsestÀÀn. EihÀn pelastajaa tarvita silloin kun kaikki on hyvin, vaan silloin kun ei ole. Silloin on oltava pimeÀÀ, vielÀ paljon pimeÀmpÀÀ kuin nyt. Juuri epÀtoivon syvimmissÀ syövereissÀ hÀn ilmaantuu ja ottaa kaiken valtaansa. Maailman pimeys korostaa hÀnen kunniaansa, sillÀ se on synnyttÀnyt jotain, mitÀ se ei saa valtaansa. Onko kukaan vielÀ koskaan kÀtkenyt valoa ja mihin hÀn sen kÀtkisi? Kuin salama kirkkaalta taivaalta!
Se tapahtuu myös siten, ettÀ ei valo mihinkÀÀn maailmasta poistu, sillÀ mihin se menisi. SiitÀhÀn vain siirrytÀÀn pois, kÀÀnnetÀÀn kasvonsa pimeyttÀ kohti. Ihmiset, jokainen erikseen, huijataan hylkÀÀmÀÀn valo, eli Jumala. Ei se valo heistÀ mihinkÀÀn katoa, he vain kÀÀntyvÀt siitÀ pois, yrittÀvÀt juosta mahdollisimman kauas. HedelmistÀÀn puu tunnetaan ja pimeyden työt synnyttÀvÀt lisÀÀ pimeyttÀ. Kun tÀllaisia ihmisiÀ on tarpeeksi, he toimivat yhdessÀ, antavat jollekin asialle tÀmÀn liike-energiansa ja toimivat tÀllaisena joukkona sen aikaa kuin toimivat, kunnes aika on tÀynnÀ. NÀin on tapahtunut lukuisia kertoja historiassa ja tulee tapahtumaan myös tulevaisuudessa.
Luuk 21:18 Mutta ei hiuskarvaakaan teidÀn pÀÀstÀnne katoa.
Jk. EikÀ ketÀÀn ihmistÀ voi julistaa pelkÀstÀÀn pimeydeksi, sillÀ molempiahan meissÀ esiintyy. Toisina pÀivinÀ enemmÀn, toisina vÀhemmÀn, toisina aikakausina suurissa massoissa ja niissÀkin vaihtelu yksilöissÀ on jatkuvaa, ettÀ voiko edes puhua mistÀÀn pimeyden massasta. PimeÀÀ on ainoastaan se nurkka, joka on valolta piilossa ja kun sitÀ tarkastellaan. Joskus sinÀ itse nÀet vain pimeyden, etkÀ valoa. Ei asiat ole mustavalkoisia, kuten sanotaan. Ei miltÀÀn osin, mutta ilmentymiÀ voi olla monenlaisia, itsessÀsi ja muissa.