Kaikki mitä me täällä teemme, omaa tiedollisen ulottuvuuden, konstruktiivisen luonteen. Itsepetos on hirveä petoksen muoto, jossa ihmisen tiedolliset pilarit romahtavat. Suurin itsepetos on epäjumalanpalvelus, vaikka me kaikki siihen sorrummekin. Itse asiassa, kaikki itsepetos on epäjumalanpalvelusta, muodossa tai toisessa. Jos haluat rakentaa mielesi vahvemmaksi, tapahtuu se siten että pitäydyt asioissa, rutinoidut. Käytöksesi ja se mitä teet on nimittäin todiste mielellesi siitä, että asia on näin; todiste johon voit uskoa!

Ontologisesti: Mielesi ei ole pelkästään pääsi sisällä, vaan muun muassa käytöksessäsi.

Ote Godfrey Reggion (Koyaanisqatsin ohjaajalta) haastattelusta:

”I’ll use a reference to Joseph Brodsky, the expatriate from the old Soviet Union. He was an American poet laureate in 1991, I think. I’m a big, big fan of his poetry and books, and especially his essays, one in particular Less Than One which begins with his explanation of the great conundrum of Marx: is it your mind that determines your behavior or your behavior that determines your mind? Brodsky knew that for most people, clearly, it’s our behavior that determines the content of our mind, because we’re creatures of habituation. So Brodsky’s brilliant insight on how to change one’s mind is to change one’s behavior, and his response to that conundrum of Marx’s was to step outside of the world and yet be in it.”

Tarkoitusperät ovat aivan kriittiset, eli miksi tekee mitäkin. Ihminen voi sanoa toimivansa vilpittömästi, mutta onko hän pessyt likapyykkinsä? Totta kai ihminen pitää kaikkia teitään oikeana. Ja totta kai ihminen haluaa olla mitä tahansa, mutta miten paljon ihminen voi todella siihen vaikuttaa? Joskus saattaa nimittäin unohtua, että ihminen on nimenomaan ihminen, joka hurskaanakin on surkea, jossa sekin hyvä mikä hänessä on, ei ole ihmisen omaa hyvyyttä. Ja joskus on huomattava olevansa keskellä valtamerta, keskellä sen kymmenmetrisiä aaltoja ja sitten luovittava siellä. Laitettava usko peliin, katsoa kestääkö se merivettä.

Miksi minä teen tätä, eli kirjoitan näitä tekstejäni tänne? Voin sanallistaa syyt, eli sen miksi olen aloittanut, mutta siinä ei ole kaikki. En ainakaan tahdo asian olevan niin, vaikka nämä sanalliset syyt ja periaatteet pätisivätkin. Elokuvassa Fight Club Tyler Durden sanoo, että asiat jotka omistat, omistavat sinut. Minulla on syyni, mutta mitä luomuksellani on varattu minulle, sitä en tiedä. Voiko kukaan ennustaa mihin tie vie? Ei voi. En voi rationalisoida varmaksi mitään, sillä järkeni tulee pettämään minut ennemmin tai myöhemmin. Näin ollen olen puhtaasti uskoni varassa.

Niin, nyt kyse onkin siitä, että mihin rakennat pohjasi. Mieli on ääretön ja millaista onkaan sen pimeys. Sinne todella voi vajota, mutta sieltä voi myös aina nousta. Ja minä tiedän miten ja se tieto on yhtä vahva kuin Jumalan nimi – älköön kukaan erehtykö siitä, sillä asia on juuri niin! Se ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita mitään, sillä vaikkapa Hitlerikin oli joskus lapsi, taivasten valtakunnan kaltainen, ja näin me kaikki olemme täysin kuitenkin loppujen lopuksi armon varassa. Armo on lahja.

Se mikä tehdään suljettujen ovien takana, kuuluttakaa katolla. Tästä syystä on annettava köyhälle, vaikka sitä ei kukaan näkisikään ja nimenomaan silloin. Se ei piiloon jää ja sen voin vakuuttaa. Tiedätkö miksi? Koska sinä tiedät sen. Yhtä lailla, jos suljettujen ovien takana ihminen polvistuu ja katuu tekoaan, sekin tulee kuuluttaa katolla. Olenko sitten itse hurskas? En todellakaan. Olen samanlainen kuin sinä, lukijani(!), mutta tämän tiedän; se on yleistä tietoa, löydettävissä maailman levinneimmästä kirjasta.

Toinen asia on että kun ihminen näkee itsensä muissa, hän voi valjastaa viisauden joka syntyy yhteistyöllä. Siis ymmärtämällä että hän ei yksin ole yhtään mitään, vaikka hän muuten olisi yksin. Kaikki tieto, kaikki viisaus ja kaikki kauneus on muissa. Heihin luottamalla hän luottaa mitä suurimmissa määrin itseensä.

C.G. Jungin lähestymistapa:

“The acceptance of oneself is the essence of the whole moral problem and the epitome of a whole outlook on life. That I feed the hungry, that I forgive an insult, that I love my enemy in the name of Christ — all these are undoubtedly great virtues. What I do unto the least of my brethren, that I do unto Christ. But what if I should discover that the least among them all, the poorest of all the beggars, the most impudent of all the offenders, the very enemy himself — that these are within me, and that I myself stand in need of the alms of my own kindness — that I myself am the enemy who must be loved — what then? As a rule, the Christian’s attitude is then reversed; there is no longer any question of love or long-suffering; we say to the brother within us ”Raca,” and condemn and rage against ourselves. We hide it from the world; we refuse to admit ever having met this least among the lowly in ourselves.”

Minä toivon ja rukoilenkin, että jokainen tämän tekstin lukija löytää itselleen sopivan tien! Ja muista: kun tie on pitkä, on välillä levättävä, että voi taas jatkaa matkaa. Mene kohti valoa!

P.S. Sydämeni on suuresti Kurikan Miedon kylässä nykyisen sijaintini lisäksi, tarkemmin Hakunintiellä. Vähän niin kuin päätin, että päivittelisin tänne jatkossa enemmän sellaisia arkisia asioita, kuten vaikkapa sitä, että nämä muutokseni hyväksyttiin Miedon kylää koskevaan Wikipedia-artikkeliin ja olin siitä todella tyytyväinen, mutta sitä niin helposti alkaa kirjoittelemaan paljon muutakin. Ehkä jatkossa enemmän vain arkisia asioita?

Anyways, Mietaalla on ollut elämää jo satoja vuosia.

Metsä on siinä mielessä sielun peili, että siellä on vain sinä ja ankara luonto, ja mitä syvemmälle metsään menet, sitä enemmän paljastuu totuus. Eli se mikä oli peitossa ja miksi alun alkaenkaan ei kannattanut mennä niin syvälle, sillä ei metsä ole automaattisesti ystäväsi. Luonnossa vallitsee luonnon lait ja ne ovat aivan ehdottoman ankaria. Täydelliseen vapauteen sisältyy myös täydellinen vastuu. Kun laumastaan erotettu susi jossain nääntyy nälkään, tai ilves repii jäniksen kappaleiksi, se on juuri sitä itseään, luontoa, jonka kanssa me sopusoinnussa elelemme, sivilisaatio ja järjestys, eläimellisyys ja vapaus. Mutta miten paljon tuosta eläimestä on sisällämme? Aika paljon, varmaankin noin puolet. Kotiteollisuutta jo toistamiseen lainatakseni:

Jos olisin lintu, räpiköisinkö öljyssä jossain?
Jos susi umpihankien, ulvoisin kohta viimeistä kertaa
Jos oisin järvi, olisinko jo kasvanut umpeen?
Jos vielä lapsi, minkä väristä taivasta katselisin?

Onneksi nämä kuvat on vain Panttilan mäen päältä! Komiaa Suomen luonto.

Jk. Chris McCandlessin muistolle!

”Terveisiä Etelä-Pohjanmaan lakeuksilta Kurikasta sinne Etelä-Karjalaan. Etelä-Pohjanmaalta on historian saatossa tullut monenlaista ja monenlaisia voimahahmoja, mainittakoon nyt Klaus Flemingin armeijaa vastaan taistelleen ilmajokisen Jaakko Ilkan, tai Lapuan Liikkeen Vihtori Kosolan, jonka käsissä pohjalainen vasara löi työväentalon ovet kiinni, kun sisäministerin sorkkarauta kysyi ”Nyt katsotaan, kuka tässä maassa määrää, hallitus vai Kosola.” Kosola vastasi, että ”talo on kiinni ja pysyy”. Puhumattakaan kaikenlaisesta häjyilystä, puukkojunkkareista Isoontaloon ja Rannanjärven Anttiin.

Mutta vaikka tällaisia voimahahmoja on meiltä päin tullut ja itsekin kirjoitan näitä ajatelmiani täältä 1906 vuodesta saakka seisseestä pohjalaistalosta, joka uhkuu pohjalaista ryhtiä ja uhoa, liekö juuri kukaan niin profeetallisesti sanoittanut suomalaisuuden syvintä olemusta, sille ominaisinta Jumala-suhdetta, kuin Jouni Hynynen.

Kun Suomessa eri vihan maljoja kaatuu päällemme työttömyyden, sodan uhan ja kaikenlaisen muun kurjuuden muodossa, tunnelman ollessa toisinaan lähes eskatologinen, ja kun ammattipoliitikkojen kädet herpoavat ja nämä sitten repivät suutaan omissa Goebbelsin radioissaan, haluan sanoa teille karjalaiset, että teillä on käsissänne Suomen sanoittajien lyyrinen nero. Kun nyt sitten kysytään, että mitä olisi tehtävä murheellisten laulujen maassa, minä sanon, kysykää Jouni Hynyseltä! 

Menkää keikalle ja huutakaa äänihuulenne turraksi: 
”Mutta minä olen ja elän ja hengitän
Yhtä suurta Jumalaa, elämänhalua
Sen temppeleinä toimivat
Kapakat, ilotalot, markkinat, marketit
Kaupunkien värivalot

Kuka täällä komentaa?
Ketä täällä totellaan?
Kahta suurta jumalaa, ahneutta ja rahaa
Joiden temppeleinä toimivat
Pörssit ja ilotalot, markkinat, marketit
Kaupunkien värivalot”

Ei ole ihminen rahansa,
ei talonsa,
ei yksikään sana, eikä kirjain
paperilla, äänessä tai näytöllä.
Ei autonsa, ei oppinsa,
eikä taiteensa. Voi muisti pettää,
eikä mitään hautaan mukaan saa,
sormikin voi irrota ja ilman jalkaakin
voi jolkottaa. Kielessä on henki,
sen varassa elämä ja kuolema.
Ihminen on loppuun asti Herransa renki,
kunnes kutsuu tuonela.

Taivaassa on aarre,
naururemakka enemmän kuin kulta.
Ystävällinen sana nostaa korkealle,
elämän tikapuilla. Mitä voisi luoja
luodultaan kaivata, suurin vähäiseltä?
Ihmistä itseäsi syntisi rasittavat,
rakasta tänään, sydämesi on läheisellä.

Perttu Remes-Keski-Hirvelä

Jk. Jouni Hynynen on nero! Karjalan profeetta.

https://www.youtube.com/watch?v=Aiua4ray-sY

Internet tulisi kansallistaa ja sen globaalit vaikutteet minimoida. Suomessa, niin kuin ei missään muuallakaan maailmassa, osattu varautua siihen että tämä sopimuksiin perustuva yhteiskuntamme, joka elää sekä psyyken tasolla, että papereissa kirjaimina, sanoina, lausekkeina ja allekirjoituksina, myös totta kai nykyään digitaalisessakin muodossa jonkinlaisena entiteettinä, joutuisi globaalin informaatiotulvan alle, räpiköiden siellä hengestään sellaisten jättien kuin Meta ja Google alla, sekä jossa rahvas kansanosa, johon itsekin kuulun, omaa usein tarpeettoman paisuneen minän, yhdistettynä karheaan sivistystasoon ja mittaamattoman suureen tarpeeseen olla oikeassa faktoista huolimatta, on päästetty valloilleen niin että liekö koko maan älymystö jo erinäisissä parantoloissa. Se kansallisesti marinoitu, suomalaiset juuret omaava ja kansalliset intressit huomioon ottava sivistyneistö jonka tulisi hoitaa tasavallan siveellinen ajattelu, että me muut voimme keskittyä päivittäisiin toimiimme ja että jonkinlainen luottamus yhteiskuntaan sen eri kerroksissa voidaan säilyttää, on jäänyt niin sanotusti erityisesti globaalin paskan alle.

Asiaa ei auta median klikkiotsikot, tai ylipäätään jatkuva iltalehtien journalistien rakentaman uutistodellisuuden tiedostaminen. Ei liioin ole apua kiinalaisista sovelluksista, vielä pahemmasta ulkolaisesta mediasta, tai rajoittamattomasta mahdollisuudesta sukeltaa erilaisiin kaninkoloihin kenenkään häiritsemättä. Jos tilanne ylipäätään on pelastettavissa, vaikkakin uskon sen olevan (kansallisella internetillä) ja nyt elämme juuri loppurutistuksen hetkiä ennen suomalaisen kulttuurin uutta heräämistä, tulisi lähteä liikkeelle siitä että digitaalisen ympäristön liikennemerkeissä ja opasteissa kirjoitetaan Suomen kielellä ja suomalaisille kuuluvista asioista, ja että niissä kirjoitetaan suomalaisille totuttuun suomalaiseen tapaan, tarkoittaen sitä että tällaisen infrastruktuurin tulisi olla myös Suomen sääntöjen, ennen kaikkea lain alaisena, eikä villi länsi kuten se on nykyään. Infrastruktuurin tulee olla näin ollen suomalaista, niin että se näkyy ja kuuluu.

Kari Suomalainen on sanonut, että suomalaiset on sen verran nöyrää kansaa, että kun joku näyttää vähän keppiä, niin heti totellaan. Mutta ei se niinkään ole, vaikka jonkun pitäisikin näyttää keppiä, että kaikenlainen laittomuus ja vigilantismi saadaan heti järjestyksen alle! Suomi on suomalaisten maa ja suomalaiset tahtovat puolustaa suomalaisuutta, ilman keppiäkin. Suomalainen yhteiskunnan pohja on turvallisuudessa ja laillisuudessa.

Aikaa ei ole paljon ja esivalta ei turhaan miekkaa kanna.

Moraalinen voima on moraalista oikeutta. Ja toisinpäin. Ongelma on siinä, että emme usein erota onko aikomuksillamme kaitselmuksen suotuisa voima takanaan, tai sen houkuttelu ja maanittelu painaisi kuin synti!

Sosialismi, fasismi, kansallissosialismi, kapitalismi, feminismi ja anarkismi menivät juottolaan. Kaikki olivat jo valmiiksi humaltuneita ideologiastaan, järjestelmästä joka poistaisi epävarmuuden yhtälöstä, korvaisi sen ennustettavuudella ja ennen kaikkea löisi vääryyden maahan.

Entä kun Lapuan Liikkeen jäsenet, se sama Lapuan Liike jota Mannerheim, Kyösti Kallio ja Svinhufvud vahvasti ylistäen tukivat ja joka myöhemmin on demonisoitu lähes naurettaviin mittoihin, – sillä liikkeellä oli vahva kannatus valtiojohtoa myöten ja Kosolan hautajaiset keräsivät valtavan yleisömäärän pohjalaisväestöä, esi-isiämme ja niitä vanhoja pohjalaisemäntiä, joissa viisaus asuu – kaappasivat presidentin. Silloin tavan kansalainen kysyi: ”Voiko tästä enää selvitä?”. Juuri tuon kysymyksen syntyminen koitui kohtaloksi pyrkimykselle luoda järjestelmä, jonka moraalinen oikeus tiivistyy Pilatuksen kysymykseen: Mikä on totuus?

Mikäli on valhetta kylvetty, valhetta myös niitetään. Kun on jo vuosikausia ärsytetty ihmisiä mitä ihmeellisimmillä väitteillä, lyöden lakoon kaikenlaisia itsestään selvinä pidettyjä tosiasioita, kasvaa sen myötä vastavoiman moraalinen oikeus, olkoonkin se sitten lopulta vaikka yhtä alhaista kuin sen aiheuttanut provokaatio. Lapuan Liikehän sai alkusysäyksen kun kommunistinuoret järjestivät Lapualla haastejuhlat, johon Kosola totesi ”Täällä on jo tarpeeksi pilkattu Jumalaa, harjoitettu maanpetoksellista toimintaa ja halvennettu isänmaata, nyt se leikki loppuu tähän kerta kaikkiaan!”. 

Mutta onko järkeä yrittää rakentaa järjestelmää, joka ei kestä, johon on rakennettu tuho sisäänsä? No niin on aina tehty, kuten nytkin ja vuonna 2026 markkinakapitalistinen Hollywoodin luoma illuusio repeilee liitoksistaan.

Ja kun tulee se hetki että kansalainen kysyy ”Voiko tästä enää selvitä?”, valaistuu asian moraalinen oikeus paljasten sen heikkouden tai vahvuuden, siis sen että onko se noudattanut kaikkia niitä hyveellisiä, vilpittömiä ja jaloja periaatteita, joita sen olisi tullut noudattaa välttääkseen tuhon. 

Sen on valta kellä on korkein nimi ja se kenellä on valta, pitää hallussaan totuutta.

Missä lakeuden herra, viisaudessaan lähes kuin kuningas Salomo? Ehkä jossain.

Miten lapsi näkee maailman? Itse muistan nähneeni sen, jos tällaista ilmaisua voi käyttää, kutakuinkin sellaisena kuin se on, eli sellaisena kun sen voi aistiemme välityksellä kuulla, haistaa, tuntea ja nähdä. Maailma koostuu muun muassa maasta, ruohosta, puista ja taloista, joiden sisällä on huonekaluja ja vaikkapa suuri takka, kuten omassa talossamme. Lapsi oppii jo melko nuorena, että tuntee kipua ja voi saada haavan sormeensa. Melko nuorena hän oppii senkin, että hänen sisällään sykkii sydän joka pumppaa verta ja että tuo sydän pumppaa oikein nopeasti, kun hän juoksee mutta hän ei kykene juoksemaan nopeammin kuin vaikkapa koira, tai nopeammin kuin luokkansa nopein juoksija. Näin lapsi ymmärtää kehoonsa sidotun rajallisuuden. Se mikä näyttää aikuiselle hyvin hypnoottiselta puhujalta, saattaa oikein tarkkanäköisen lapsen silmissä näyttää pelkältä ilmeilijältä, eikä tällainen ilmeilijä huijaa totuudessa kiinni olevaa aikuistakaan. Siis että ei ole mitään syvempää magnetismia kuin se minkä tämä hypnotisoija kykenee vaikkapa äänellään, kasvonilmeillään ja sanavalinnoillaan luomaan. Siinä kaikki, eikä lapsi näe näkymätöntä maailmaa.

Menee monta vuotta ennen kuin lapsenusko saadaan ihmisestä kitkettyä, ainakin siinä määrin että ihmisestä tulee sellainen tylsä aikuinen, näyttelijä, ainakin salaa pessimistinen, pelkääjä. Ehkäpä se on juuri se viattomuus, jonka me itse itsestämme tuhosimme joka poistaa selvänäköisyyden ja tuo tilalle illuusion, mutta en puhu nyt siitä. Lapsen asemahan on paljon erilaisempi kuin aikuisen, paljon suojatumpi ainakin yhteiskunnallisesti. Lasten ei tarvitse käydä töissä, tai huolehtia ikäihmisistä, tai täyttää jonkun viraston lappuja. Lapsille annetaan anteeksi paljon, koska he ovat vasta tulleet tähän maailmaan. He saavat leikkiä, katsoa lastenohjelmia ja niin edelleen, kaikkea sitä ihanaa ja hyvää. Niin, tässä on se juttu. Lapsella ei ole vastuuta ja lapsi voi usein kieltäytyä tekemästä jotain, eikä häneltä edes vaadita paljon, vaikkapa sähkölinjojen korjaamista, viemärikaivon tyhjäystä tai savupiipun kunnostamista.

Nyt jos tarjoaisimme koko luomakunnalle tällaisen turvallisuuden, joutuisimme rakentamaan kokonaan uudenlaisen järjestelmän ja sen järjestelemän nimi olisi: paratiisi.

Usko on voittanut maailman, mutta alla omenapuun ei voi olla kukaan muu… siellä siellä se Väinö on.