Satoa

Aloitan tÀmÀn arvoistuksella, jonka esitin myös vaimolleni Sofialle.

Se mikÀ on, voi sanoa ei

Se mitÀ ei ole, ei voi sanoa on

Voisiko totuus olla mitÀÀn muuta kuin se mitÀ on jo kirjoitettu, tai kirjoitetaan? TÀmÀ on jÀlleen yksinkertaisuus, mutta ettÀ voisiko totuus olla muualla kuin se on? SehÀn ei olisi silloin totuus. EntÀ luettaisiinko Jeesus Kristusta koskaan totuudesta erilliseksi?

Kukaan ei voi ylpeillÀ itsellÀÀn, koska kaikki ovat tehneet syntiÀ. Edes Jumalan tuntemisesta ei voi ottaa kunniaa, koska ei ihminen itse ole armon totuutta taivaasta ottanut.

Tunnen niin vahvaa rakkautta monia ihmisiÀ kohtaan. Olen nÀhnyt jopa vanhoista vihamiehistÀni unta, ja olen tyytyvÀinen ettÀ olen heidÀtkin saanut tuntea. VielÀ on tietysti elÀmÀÀ paljon jÀljellÀ, mutta parempaa kohti mennÀÀn. MielessÀ pyörivÀt vanhat ystÀvÀt, kaikki yhdessÀ koettu. Miten hienon elÀmÀn olenkaan saanut elÀÀ, kaikesta huolimatta! En haluaisi minkÀÀnlaista muuta elÀmÀÀ.

Jumala tuli ihmiseksi maan pÀÀlle siitĂ€ syystĂ€, ettĂ€ ihminen voisi tuntea todellisen, eli hĂ€net itsensĂ€. Jeesushan julisti syntien anteeksiantoa ja jos Jumalan sana ei ole luotettava, kenen sitten. NĂ€in siis ihminen – jokainen joka uskoo Jumalan sanan, joka on tosi ja totuus, ehdottoman luotettava ja luotettavin – tietÀÀ ettĂ€ on pelastettu, voi korottaa pÀÀnsĂ€ ja pÀÀstĂ€ taivasten valtakuntaan.

Edit: Meinasin julkaista tÀmÀn tekstiosuuden jo 22.7., mutta pysyn alkuperÀisessÀ aikataulussani ja julkaisen tÀmÀn 1.8. Onhan varmasti hyvÀ pitÀÀ kiinni siitÀ mitÀ on pitkÀn harkinnan tuloksena pÀÀttÀnyt.

Jos me kosketamme kĂ€ttĂ€mme ja sanomme: ”TĂ€mĂ€ tĂ€ssĂ€ on totuus”, me puhumme totta, mutta jos tarkoitamme ettĂ€ liha on totuus, me valehtelemme. Henki pyhittÀÀ lihan, mutta liha ei henkeĂ€. Jos me emme tuntisi hengessĂ€ Todellista, ei lihammekaan olisi todellinen, mutta koska kaikki on todellisesta – ainoasta todellisesta Jeesus Kristuksesta, joka jumalallisuudellaan pyhittÀÀ kaikki ja valuttaa toden hengen kaikkien muiden pÀÀlle – lĂ€htöisin, on myös lihamme todellista. EihĂ€n mikÀÀn voi saada alkuaan ei-todellisesta. NĂ€in riittÀÀ yksi ainoa siihen, ettĂ€ kaikki muutkin saavat pelastuksen.

Ei ies ole ikuinen! On aika armottomuuden, sitten anteeksiannon. Monet kivimuurit on rakennettu raskaalla hinnalla ja kuitenkaan ne eivÀt voi olla ikuisia. Silloin kun aika on armottomin, hyvÀ jos anteeksiantoa kykenee edes ajattelemaan, mutta aika ei voi olla ikuisesti armoton. Ei yössÀ ole kaikki pimeys, eikÀ aamussa kaikki valkeus. Aamullahan voi toinen riistÀÀ toisen hengen ja keskiyöllÀ toinen pelastaa toisen. Eikö murheiselle murhe ole pimeys ja lohdutus valo? EntÀ sitten se ettÀ sekÀ vÀÀrintekijÀ, ettÀ se jolle on tehty vÀÀrin, ovat molemmat saman pimeyden alaisia. Toinen joutuu kantamaan tekoaan ja toinen sitÀ ettÀ on kÀrsinyt toisen kÀsissÀ. Anteeksianto vapauttaa molemmat. Voisi kuvitella ettÀ pelastaja ja pelastettu ovat autuita, mutta jos toinen ei ole, onko toinenkaan? Kalliolle rakennettu talo on se joka kestÀÀ suuren myrskyn silmÀssÀ, silloinkin kun usko on loppumaisillaan, koska pohja on hyvÀ ja perusteellinen. Ei kukaan omin toimin myrskyÀ karkoita, vaan kun myrsky lyö ja lyö, lopulta vÀistyy, arvioidaan tilanne. Myrsky siis aivan takuulla vÀistyy ja sinÀ olet ihmettelevÀ Jumalan suuruutta!

Sanon nyt. Jumala ja totuus ovat sama asia. Jos kiellÀmme totuuden, kiellÀmme Jumalan. Jos kiellÀmme Jumalan, luvassa on pimeys. EnnennÀkemÀtön pimeys. Ihmiset ovat uppiniskaisia, olinhan minÀkin.

Kun himoitsemme jotain ja se satuttaa toista, emmekö me silloin uhraa hyvyyden, tÀyttÀÀksemme himomme? Hyvyyden tie voi olla raskas ja siinÀ on ahdistuksia, mutta se ei ole sitÀ pelkÀstÀÀn.

Jeesus opetti, ettÀ me ihmiset olemme seuranneet himojanne, mutta hÀn Jumalan poikana, lihaksi tulleena totuutena, on antanut ihmisille luvan ja vapauden kulkea hyvÀÀ tietÀ. Jos hÀn ei olisi antanut, ja luvannut, kadotus olisi tapahtunut iÀksi. Sen sijaan Jeesus on kadottanut syntimme, unohtanut ne iÀksi. HÀn joka on valaissut kaiken ja josta kaikki on lÀhtöisin!

Armosta ihminen elÀÀ!

TĂ€llaisia olen pohdiskellut.

NÀin tapahtui: Jumala on totuus, totuus on yhtÀ kuin hyvÀ ja tÀmÀ hyvyys, totuus ja Jumala itse tuli lihaksi, Jeesus Kristukseksi maan pÀÀlle. Se oli se mitÀ ihmiset odottivat, olivat rukoilleet ja yhÀ edelleen sisimÀssÀÀn vaikeroiden toivovat, vaikka juuri niin on tapahtunut.

Jumala tuli asumaan keskellemme, mutta yhĂ€ edelleen, eivĂ€tkĂ€ silloinkaan, ihmiset sitĂ€ uskoneet. Se oli liian uskomatonta, tĂ€llaista ilmaisua kĂ€yttÀÀkseni. Jeesuksen kertoman tarinan mukaisesti: ”Aabraham sanoi ’Jos he eivĂ€t kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivĂ€t he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös’.” Luukas 16:31

NÀin ihminen julistaa itselleen tuomion. EihÀn armo tule ihmisestÀ itsestÀÀn, vaan armo annetaan. LöydÀttekö hyvÀn itsestÀnne ja jos löydÀtte, missÀ se sijaitsee? Se on armoa ja anteeksiantoa, joka ei voi kieltÀÀ omaa olemustaan. Ei ihmisessÀ ole mitÀÀn hyvÀÀ, vaan kaikki hyvÀ on tuossa armossa ja totuudessa, joka uskon kautta tulee elÀvÀksi, mutta joka on siitÀkin huolimatta todellisuus, vaikka joku ei uskoisi. ElÀmÀ on siis hyvÀssÀ.

Julistaminen on raskasta. Se on raskasta siitÀ syystÀ, ettÀ ihminen itse sen tekee. HÀn joutuu mielensÀ silmÀllÀ kokoajan katsomaan, ettÀ hÀnhÀn itse on nuo asiat kirjoittanut ja kysymÀÀn itseltÀÀn: minÀkö muka tuntisin Jumalan? Tuollaisiako olen tarinoinut? Nuohan ovat minun sanojani.

Se joka julistaa, joutuu kamppailemaan Saatanan kanssa. Mutta kerta kerran jÀlkeen, aina yhÀ uudelleen ja uudelleen, on usko, totuus, elÀmÀ, kauneus ja rakkaus karkottanut pimeyden. Armo on laskeutunut pÀÀlle ja laskeutuu jatkossakin, jos Luoja suo! Miten Jumala voisi hylÀtÀ sen joka hÀneen luottaa ja turvautuu, joka hÀntÀ huutaa lÀhes jatkuvasti avuksi, jonka armoa hÀn etsii!

EihÀn mikÀÀn voisi olla olemassa ilman henkeÀ, ei vaikka hengettömyyden raskastakin raskaampi varjo painaisi miljoona kiloa sen pÀÀllÀ ja kuitenkin se sitÀ kannattelee.

Usko itsessÀÀn on totuutta puhtaimmillaan ja Jeesus oli ja on, todellisuus.

Armosta ihminen elÀÀ!

Armosta ihminen elÀÀ!

Armosta ihminen elÀÀ!

Aamen.

Julistan

EihÀn tÀllaisella kanavalla voi olla muuta tarkoitusta kuin julistaa. Miksi muuten puhuisin julkisesti, ja jos puhun julkisesti, miksi tekisin muuta kuin julistaisin? En tietenkÀÀn osaa aina sanoa oikeita asioita, mutta taivas todistajana voin sanoa ettÀ totuus on tÀhtÀimessÀni. VÀlillÀ ammun yli, vÀlillÀ ehkÀ osun maaliin, kuten nyt uskon osuvani. Silloin kun en osu maaliin, kannan sitÀ kyllÀ ja kÀrsin siitÀ, koska siinÀ nÀkyy ihmismÀinen ylpeys ja turhamaisuus minussa. SitÀkin siis tÀllÀ sivustolla on, mutta toivoisin ettÀ sen lÀpi nÀhtÀisiin, ja tietysti itse minun tulee pyrkiÀ parempaan. EikÀ minulla liioin ole illuusioita, vaan kun en tiedÀ ettÀ mikÀ tarkoitus kaikella on. Sen tiedÀn ettÀ ei Herra ihmistÀ varsinaisesti tarvi mihinkÀÀn, vaikka eri kÀyttötarkoituksia heillÀ onkin. TÀrkeintÀ on rakastaa.

Mutta koska tÀllainen kanava on, minÀ julistan, sillÀ muuta tarkoitusta sillÀ ei voi olla. Onko minun sitten pakko julistaa? En osaa vastata, mutta eikö lamppu aseteta lampunjalkaan eikÀ vakan alle.

TerveisiÀ Panttilan kappelista

Hakunin kotielÀintila

KÀynti Hakunin kotielÀintilalla. Todella hieno paikka Mietaalla, ja ajatuksia herÀttÀvÀ kÀynti. Viimeksi ehkÀ 14 vuotiaana kÀynyt, sitÀ ennen ainakin kerran ala-asteen luokkaretkellÀ.

Muuta hommaa

Jotain tÀnnekin. Ollut muuta hommaa, mutta sitten kun tÀstÀ jÀÀ aikaa taas ajattelulle, niin kirjoitetaan lisÀÀ. Luvun alla ollut Santeri Alkion Puukkojunkkarit, erÀÀnlainen pohjalaisuuden ehkÀ kansallisteoskin. Se on hyvÀ kuvaus mielestÀni, vaikka tarinat on tietysti tarinoita. Teksti on aikaa kestÀvÀÀ, vaikka kirja on kirjoitettu 1800-luvun lopulla. Kulttuurillista voimaa on, jos sellainen kiinnostaa ja minua se kyllÀ ainakin kiehtoo. Kirjoittaja on syntynyt nÀlkÀvuosien aikaan, joten kyllÀ jutut pistÀÀ ajattelemaan, mutta eikö pelottavistakin asioista ole hyvÀ puhua.

MielessÀ on pyörinyt myös 10 kÀskyÀ, jotka ovat kaikki vaikutukseltaan ja merkitykseltÀÀn elÀmÀn veroisia ja sen peruspilarit.

NÀillÀ mennÀÀn.

HÀÀvieraiden paasto

Sitten Johanneksen opetuslapset tulivat Jeesuksen luo. He sanoivat: ”Meille ja fariseuksille paastoaminen on tĂ€rkeÀÀ. Miksi sinun opetuslapsesi eivĂ€t paastoa?”

Jeesus vastasi heille: ”EivĂ€t kai hÀÀvieraat voi surra silloin, kun sulhanen vielĂ€ on heidĂ€n kanssaan! VielĂ€ tulee sekin aika, jolloin sulhanen on poissa, ja silloin he paastoavat. Ei kukaan ota kutistamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan viittaan. Viitta repeÀÀ sellaisen paikan vierestĂ€, ja reikĂ€ on entistĂ€ pahempi. EikĂ€ uutta viiniĂ€ lasketa vanhoihin leileihin. Silloinhan nahka halkeaa, viini valuu maahan ja leilit ovat pilalla. Ei, uusi viini lasketaan uusiin leileihin. Silloin molemmat sĂ€ilyvĂ€t.”

Vaimoni Sofia auttoi tÀmÀn avaamisessa. Rituaalinomainen paasto kadottaa tarkoituksen, tai oikeastaan, siinÀ ei ole mitÀÀn tarkoitusta alun alkaen. Paastoaminen paastoamisen vuoksi on turhaa, koska paastota kuuluu oikealla hetkellÀ. Opetuslapset ja fariseukset paastoavat ilman mieltÀ, ilman ymmÀrrystÀ, mekaanisesti. TÀllaista rituaalinomaista hengettömyyttÀ esiintyy varmasti kaikissa enemmÀn tai vÀhemmÀn.

TÀllÀ Jeesus siis argumentoi ulkokultaisuutta vastaan. Ei niinkÀÀn sitÀ ettÀ silloin on surtava kun on surupÀivÀ ja iloittava kun on ilopÀivÀ, vaan enemmÀnkin ettÀ on tiedettÀvÀ koska paastottava, tai olla paastoamatta, toimittava viisaasti ja sydÀmellÀ punniten oikein. Oltava oikea ja todellinen ihminen, eikÀ suorittava kone (jota yksikÀÀn ihminen ei ole), sillÀ juuri todellisesta kaikki on lÀhtöisin.

Uuden viinin kaataminen vanhaan leiliin on mieltÀ vailla.

Jk. Aihetta sivuten, totuutta ja aitoutta julistaen, kyllÀ minÀ ymmÀrrÀn ettÀ joku haluaa vetÀÀ kÀnnit, vaikka ei pitÀisi, olla vÀhÀn vittumainen, vaikka toinen ei ole tehnyt mitÀÀn jne. Eli rikkoa kangistuneita kaavoja, osoittaa omaa todellisuuttaan, mutta autuaampaa on olla murheellinen, sillÀ murheellinen saa lohdutuksen. Autuaampaa on taipua kuriin, koska se joka itsensÀ alentaa, se ylennetÀÀn. Kaikissa meissÀ on aitous, sisÀllÀ palava valo ja sitten kuva, kuin pinta syvyyden pÀÀllÀ, jota vastaan taistelemme, kÀsitys itsestÀ. Tuo kÀsitys on joka vaiheessa pakotettu taipumaan todellisuuden ja hengen pÀÀllÀ siten ettÀ se ei voi koskaan saavuttaa virheettömyyttÀ, sillÀ mitÀ virheettömÀmmÀksi se tulee, sitÀ raskaammin se painaa, sillÀ se on aina pakotettu lopulta mukautumaan todellisuuteen, joka sen lopulta rikkoo. Kun te siis kÀrsitte, voitte olla luottavaisin mielin, vaikka tilanne olisi miten epÀtoivoinen tahansa, sillÀ todellisuuden mukanaan tuoma lohdutus on tulossa. IlonpitÀjille se tuo mukanaan surun, murheellisille ilon.

Pappi kÀvi

TÀnÀÀn kotonamme kÀvi pappi.

He eivÀt siis enÀÀ ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkÀ Jumala on yhdistÀnyt, sitÀ Àlköön ihminen erottako. Matt 10:8-9

SiinÀ on mielestÀni olennainen, kun taivaan kautta kaksi henkeÀ yhdistetÀÀn. EikÀ se ole vitsin asia, missÀÀn nimessÀ. Miten voisi olla, ja toisaalta, miten vahvemman sitoomuksen voisi tehdÀ? Oli kyllÀ pÀivÀn parhaita hetkiÀ. Samaan aikaan talossamme on ollut kÀynnissÀ rimoitus- ja maalausurakka, joka on edennyt hyvin.

Kirjoitan tÀstÀ jÀttÀÀkseni tÀmÀn muistiin, sekÀ kannustaakseni, rohkaistakseni ja ajatellakseni.

Paljon monenlaisia muitakin ajatuksia on herĂ€nnyt kaiken todellisesta luonteesta. Erityisesti se miten kaikki heijastuu, joten kohtele toista niin kuin itseĂ€si. Tarkasta mitĂ€ olet tekemĂ€ssĂ€. ÄlĂ€ vastaa pahalle pahalla, katso mitĂ€ kohti olet menossa. LöydĂ€ tie selkeyteen. Rakenna talosi kalliolle, Ă€lĂ€ tyydy helpoimpaan, mutta ymmĂ€rrĂ€ mistĂ€ voimasi tulee. PyydĂ€ nöyrĂ€sti, ja jÀÀ odottamaan. Loppujen lopuksi, tapahtukoon korkeimman tahto. SekĂ€ hyvĂ€ ettĂ€ huono tulee samasta kĂ€destĂ€, mutta asiat eivĂ€t ole niin kuin pÀÀltĂ€ pĂ€in voisi nĂ€yttÀÀ, eikĂ€ sen perusteella voi arvioida mitÀÀn. Todellisuudessa vain yhdellĂ€ on valta: Kaikki tulee Herralta ja kaikki ratkotaan Herran edessĂ€. Se sana ei tyhjĂ€nĂ€ palaa! On turha miettiĂ€ asioiden jĂ€rjestystĂ€, kun ei ole kuin vain yksi jĂ€rjestys. Katso asioiden lĂ€pi tĂ€mĂ€n tiedon valossa, jopa nĂ€iden sanojen lĂ€pi, sillĂ€ eihĂ€n kissallakaan ole sanoja, mutta se osaa kertoa mitĂ€ haluaa, eikĂ€ sen aina tarvitse kertoa, ettĂ€ se voidaan kuulla.

Silti, kielen varassa on elÀmÀ ja kuolema, mutta kieli ei ole pelkissÀ sanoissa. Kaikki on julkista siellÀ missÀ mikÀÀn ei ole piilossa, se saa levon joka kÀÀntyy Herran puoleen. MitÀÀn et saa omin voimin aikaiseksi, mutta erilaisia tehtÀviÀ on jokaisella. Taikuutta ei ole olemassa, kuten ei ole tyhjÀÀkÀÀn. Silti moni astuu harhaan, koska siellÀ missÀ ei ole valoa, vallitsee pimeys. SiellÀ missÀ ei ole totuutta, eletÀÀn harhassa. Ei niin pientÀ huokausta taivaaseen olekkaan, joka ei saisi pimeyttÀ jÀrkkymÀÀn, mutta saman auringon alla on kaikki.

MinÀ olen pelkkÀ runoilija, jolle riittÀÀ tÀmÀ, mutta seuraan mielenkiinnolla minkÀlaisia asioita tulevaisuudessa tapahtuu. Suuria asioita tapahtuu kyllÀ kokoajan. Vaikka pimeys ja valo seisoisivat vastakkain, ovat ne kaukana toisistaan kuin maailman ÀÀret. Maailmassa kaksi voi olla vierekkÀin, sentin pÀÀssÀ toisistaan, mutta hengessÀ kuin Lasarus ja rikas mies, vÀlissÀ ylitsepÀÀsemÀtön kuilu.

NÀihin sanoihin on hyvÀ lopettaa ja pitÀÀ taas pieni tauko, ainakin 3.7. saakka. Kiitollinen perheestÀni ja lÀheisistÀmme, isovanhemmista, tÀdeistÀ, ystÀvistÀ, veljistÀ ja siskoista. Toivottavasti olen rukouksissanne, ettÀ saan lisÀÀ voimaa, uskoa ja johdatusta.

Mutta ei hiuskarvaakaan teidÀn pÀÀstÀnne katoa

MitÀ se on kun katsoo itseÀÀn rehellisesti? SehÀn on tÀysin avoin mÀÀritelmille. Katsooko itseÀÀn nykyhetkessÀ, vai ottaako huomioon aikaisemman. Joku voisi sanoa ettÀ mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, mutta mikÀ sieltÀ kokonaisvaltaisuudesta korostuu ja mikÀ ei. Se ettÀ katsoo itseÀÀn rehellisesti, on pÀÀtös siitÀ mikÀ on rehellistÀ itsensÀ tarkastelua. Mutta sen tÀytyy olla sellainen pÀÀtös, jonka sinÀ hyvÀksyt myöhemminkin, sillÀ uusia asioita ilmaantuu, muistat jotain, ja olet pakotettu muuttamaan kÀsitystÀsi. ItsensÀ katsominen rehellisesti tulisi olla tÀssÀ mielessÀ joustavaa, ettÀ olet avoin uudelle ymmÀrrykselle. TÀmÀ luo sellaisen oletuksen, ettÀ itseÀÀn ei voi katsoa totuuden valossa tÀysin lÀpinÀkyvÀsti, eli ettÀ sellaista tÀydellisyyttÀ ei voi saavuttaa, mutta sellainen on.

Jos haluaa olla Herran palvelija, on palveltava Herraa. Miten muuten? Niin yksinkertaista se on. Se osa on sikÀli kÀrsimysten tie, koska nautinto ei ole Herran palvelua, vaan oman itsensÀ palvelemista. Miksi minÀ puhun nÀitÀ asioita? Koska olen kÀrsinyt, minun on pitÀnyt kaivautua todella syvÀlle ja etsiÀ vastauksia. Armahda minua syntistÀ, sanoi publikaani ja poistui hurskaana, eli ei synnit ole esteenÀ armolle, vaan ihmistÀ itseÀÀn hÀnen syntinsÀ satuttavat. YmmÀrrÀttekö tÀmÀn pyhÀn yksinkertaisuuden; miten voi olla Herran palvelija, jos ei palvele Herraa. SinÀ itse olet todistajana itsellesi, eli ota selko siitÀ mitÀ sinÀ teet. Jos haluat. Jos pystyt.

MinÀ en ole mikÀÀn pyhÀ mies, mutta pyhiÀ miehiÀ on. MinÀ vain ajattelen, reflektoin ja kerron. MinÀ kyllÀ uskon ja haluan uskoa, mutta olen enemmÀnkin ehkÀ jonkinlainen runoilija, siis aivan siinÀ lÀhellÀ, kintereillÀ niin sanotusti. Olen kyllÀkin lapsuudestani saakka isÀtön orpo ja Àitini leski, joten minulle on varattu tÀllainen osa, mutta ei minulta löydy vastauksia. PidÀn korkeintaan ovea auki. Olen vÀhÀinen ja pieni, enkÀ halua palkakseni mitÀÀn muuta kuin sen, ettÀ voin nÀitÀ asioita kertoa ja julistaa, lisÀtÀ ymmÀrrystÀni ja uskoani. Uskokaa silti tÀmÀ, ettÀ minÀ olen nÀhnyt tÀydellisyyden. Se on kuin 10 000 aurinkoa.

Kurikasta tiedÀn kuitenkin yhden joka voisi olla pyhÀ mies, sillÀ hÀn on ojentanut minua, kertonut totuuden ja hÀnen sanansa on tuottanut hedelmÀÀ, lisÀnnyt ymmÀrrystÀni. PyhÀllÀ miehellÀ tarkoitan Jumalan todellisia palvelijoita, sellaisia jotka ovat voimakkaita ja kestÀviÀ, nuhtelevat ja opettavat, mutta osoittavat myös laupeutta. Sellainen joka nÀin uskaltaa nuhdella totuudenmukaisesti, ei voi olla pelkkÀ leipÀpappi. Ei voi olla kylmÀ ja lÀmmin samaan aikaan, sitÀhÀn sillÀ tarkoitetaan. HÀnen vakava nuhtelu on siis vahva viittaus sellaiseen, sillÀ juuri niin toimii todellinen kiivas uskon mies. Ja ei, en suinkaan ajattele ettÀ minÀ olen ketÀÀn korottamaan, mutta minusta vain tuntuu, ettÀ tÀmÀkin on kerrottava. Eikö tÀllaisia miehiÀ tarvita: jotka todella omistautuvat Herran palvelemiselle, pelottomina?

Ei sillÀ ole vÀliÀ onko sydÀmessÀ Herra, hyvyys vai rakkaus, kaikkihan ne ovat samoja asioita. Mutta aivan ennen kaikkea ja ehdottomasti se syntyy siitÀ, ettÀ ihminen armahtaa itsensÀ. Tai muut. Jos ei armahda itseÀÀn, ei armahda muita ja jos ei armahda muita, ei armahda itseÀÀn. Puhun itsensÀ armahtamisesta, vaikka tiedÀn ettÀ tÀmÀ armo on haettava siltÀ, jolla on valta armahtaa. Ennen sitÀ ei voi antaa itsellekÀÀn armoa. Armo ei myöskÀÀn tule pelkÀstÀÀn rukoilusta tekona, ikÀÀn kuin se olisi jonkinlainen ajattelun työkalu, vaan sitÀ pyydetÀÀn ja katsotaan, ettÀ saako sen. Jos sinapinsiemenen kokoisella uskolla voi siirtÀÀ vuoria, niin mitÀ pelkÀllÀ nöyrÀllÀ pyynnöllÀ?

Ei toista ihmistÀ voi lyödÀ tietÀmÀttÀ, ettÀ on tÀtÀ lyönyt. Alennat toisen itsessÀsi ja korotat lyöjÀn itsessÀsi, tai sitten kuljet silmÀt kiinni, mutta vastine ja heijastuma on tÀydellinen. LöydÀt kaikkialta itsesi ja tÀmÀ pÀtee myös elÀimiin, sillÀ elÀimetkin edustavat jotain sinulle. Toiset enemmÀn, toiset vÀhemmÀn. Avaa silmÀsi auki ammolleen ja katso.

Loppukaneettina voisin todeta ettÀ asiat pitÀvÀt huolen kyllÀ itsestÀÀn. EihÀn pelastajaa tarvita silloin kun kaikki on hyvin, vaan silloin kun ei ole. Silloin on oltava pimeÀÀ, vielÀ paljon pimeÀmpÀÀ kuin nyt. Juuri epÀtoivon syvimmissÀ syövereissÀ hÀn ilmaantuu ja ottaa kaiken valtaansa. Maailman pimeys korostaa hÀnen kunniaansa, sillÀ se on synnyttÀnyt jotain, mitÀ se ei saa valtaansa. Onko kukaan vielÀ koskaan kÀtkenyt valoa ja mihin hÀn sen kÀtkisi? Kuin salama kirkkaalta taivaalta!

Se tapahtuu myös siten, ettÀ ei valo mihinkÀÀn maailmasta poistu, sillÀ mihin se menisi. SiitÀhÀn vain siirrytÀÀn pois, kÀÀnnetÀÀn kasvonsa pimeyttÀ kohti. Ihmiset, jokainen erikseen, huijataan hylkÀÀmÀÀn valo, eli Jumala. Ei se valo heistÀ mihinkÀÀn katoa, he vain kÀÀntyvÀt siitÀ pois, yrittÀvÀt juosta mahdollisimman kauas. HedelmistÀÀn puu tunnetaan ja pimeyden työt synnyttÀvÀt lisÀÀ pimeyttÀ. Kun tÀllaisia ihmisiÀ on tarpeeksi, he toimivat yhdessÀ, antavat jollekin asialle tÀmÀn liike-energiansa ja toimivat tÀllaisena joukkona sen aikaa kuin toimivat, kunnes aika on tÀynnÀ. NÀin on tapahtunut lukuisia kertoja historiassa ja tulee tapahtumaan myös tulevaisuudessa.

Luuk 21:18 Mutta ei hiuskarvaakaan teidÀn pÀÀstÀnne katoa.

Jk. EikÀ ketÀÀn ihmistÀ voi julistaa pelkÀstÀÀn pimeydeksi, sillÀ molempiahan meissÀ esiintyy. Toisina pÀivinÀ enemmÀn, toisina vÀhemmÀn, toisina aikakausina suurissa massoissa ja niissÀkin vaihtelu yksilöissÀ on jatkuvaa, ettÀ voiko edes puhua mistÀÀn pimeyden massasta. PimeÀÀ on ainoastaan se nurkka, joka on valolta piilossa ja kun sitÀ tarkastellaan. Joskus sinÀ itse nÀet vain pimeyden, etkÀ valoa. Ei asiat ole mustavalkoisia, kuten sanotaan. Ei miltÀÀn osin, mutta ilmentymiÀ voi olla monenlaisia, itsessÀsi ja muissa.

Absoluuttisuus

Monia asioita on hyvin vaikea julistaa absoluuttisesti. Sellaisia asioita kuin ”Pihalla sataa”, tai ”Aurinko paistaa”, tai ”Pihalla kasvaa ruoho”, voidaan julistaa absoluuttisesti, mutta miksi sitten ei monia asioita, joita me ihmiset teemme. Kun irtisanoudumme töistĂ€, tai teemme tietyn ruokareseptin, tai puntaroimme saunan ja suihkun vĂ€lillĂ€, kyse on harvoin mistÀÀn aivan absoluuttisista asioista. Tietysti meillĂ€ voi olla tiukat, jo esi-isiltĂ€ perityt periaatteemme, ettĂ€ kĂ€ymme lauantaisin saunassa ja pidĂ€mme siitĂ€ kiinni, jolloin se on lĂ€hellĂ€ absoluuttista, mutta ei aivan siltikÀÀn. EntĂ€ nĂ€mĂ€: ”Pihalla sataa”, ”Aurinko paistaa, ”Pihalla kasvaa ruoho”. Ne ovat samanlaisia asioita kuin ”irtisanouduin töistĂ€â€, ”kĂ€vin suihkussa” tai ”tein ruuaksi munakasta”. Voidaan siis todeta, ettĂ€ nĂ€in on jo tapahtunut ja jos siihen ei lisĂ€tĂ€ tulkinnanvaraa pÀÀlle, niin aika absoluuttista. Kun taas ”irtisanouduin töistĂ€, koska” olisi jo paljon enemmĂ€n tulkinnanvaraa. Tai ettĂ€ ”aurinko paistaa, koska”, jolloin luonnollisesti aloitamme kiivaan argumentoinnin alkurĂ€jĂ€hdysteorian ja luomiskertomuksen vĂ€lillĂ€.

Miksi monia asioita on vaikea julistaa absoluuttisesti? Koska me emme tavoita tÀydellisyyttÀ. Toki, me tavoittelemme sitÀ, aivan luonnollisesti, mutta joudumme aina yhÀ uudelleen ja uudelleen epÀonnistumaan. Mutta emme me aivan holtittomiakaan ole, vaan ehkÀpÀ tasapainoilemme eri asioiden kanssa, puntaroimme mielemme vaakakupissa.

ErÀÀllÀ tavalla Jumala on absoluuttisuus ja jumalattomuus tulkinnanvaraisuus, mutta vain erÀÀllÀ tavalla, koska absoluuttisuus kÀsittÀÀ kaiken, myös tulkinnanvaraisuuden. Samalla tavalla kuin lukua 7 pidetÀÀn tÀydellisyyden lukuna, koska se on jumaluuden (3) ja maailman (4) summa. Onhan se siis kaikin puolin tÀydellinen, syvyydessÀÀn mittaamaton ja ÀÀretön. Onko siinÀ tulkinnanvaraa ettÀ Jumala on kaiken syvin olemus? Ihmisten vÀlisissÀ keskusteluissa kyllÀ, mutta se on vÀhÀn sama asia kuin kysyisi, ettÀ onko absoluuttisessa tulkinnanvaraa, tai tÀydellisessÀ puutteita. Jumalan tÀytyy olla tÀydellisyys, koska sillÀ siihen viitataan.

MitĂ€pĂ€ jos tarkastelemme Charles Mansonia, jonka haastatteluja olen katsonut paljon. Jos haluamme listata absoluuttisia asioita, lĂ€hdemme liikkeelle esimerkiksi vaatetuksesta sanomalla ”hĂ€nellĂ€ on punainen paita”, tai naaman karvoituksesta sanomalla ”hĂ€nellĂ€ on tuuhea parta” jne., eivĂ€tkĂ€ nĂ€mĂ€kÀÀn ole aivan absoluuttisia sillĂ€ saattaahan olla ettĂ€ Mansonilla on pÀÀllÀÀn joku ruskean sĂ€vy, joka on hyvin lĂ€hellĂ€ punaista tai ettĂ€ hĂ€nen partansa ei ole tuuhea, vaan risuinen. Sitten jos katsomme kĂ€yttĂ€ytymistĂ€, menemme jo tulkinnanvaraisemmalle alueelle, kun joko toteamme ettĂ€ hĂ€n puhuu miellyttĂ€vĂ€sti, tai huutaa kovaÀÀnisesti. EntĂ€pĂ€ jos katsomme pelkĂ€stÀÀn sanoja, joita hĂ€n lausuu, jotka samalla tavalla kuin tĂ€ssĂ€, olisivat kirjoitettuna valkoista taustaa vasten, olisiko siinĂ€ absolutiaa? Sitten jos nĂ€yttĂ€isimme nĂ€itĂ€ sanoja jollekin ventovieraalle, mikĂ€ niissĂ€ viittaisi ettĂ€ ne on sanonut Charles Manson, ellei sitĂ€ erikseen ilmoitettaisi? Onhan hyvin tunnettu tarina sen kaltainen, ettĂ€ joku on laihtunut oikein paljon ja sitten jĂ€ljestĂ€ puhutaan kuiskaten ettĂ€ ”empĂ€ ollut tunnistaa”. Onko meissĂ€ mitÀÀn absoluuttista, sillĂ€ vain absoluuttinen voi olla pysyvÀÀ ja muuttumatonta?

PysyvÀÀ ja muuttumatonta. Itse Absoluuttisuus, itse Jumala. SiinÀ on meidÀn substanssimme, Jeesus Kristus.

”Synti on siinĂ€, ettĂ€ ihmiset eivĂ€t usko minuun, vanhurskaus tulee julki siinĂ€, ettĂ€ minĂ€ menen IsĂ€n luo ettekĂ€ te enÀÀ nĂ€e minua, ja tuomio on siinĂ€, ettĂ€ tĂ€mĂ€n maailman ruhtinas on tuomittu.” Johannes 16:8

”Sekö teitĂ€ askarruttaa, ettĂ€ sanoin: ’VielĂ€ vĂ€hĂ€n aikaa, ettekĂ€ te nĂ€e minua, taas vĂ€hĂ€n aikaa, ja te nĂ€ette minut jĂ€lleen’?

Totisesti, totisesti: te saatte itkeÀ ja valittaa, mutta maailma iloitsee. Te joudutte murehtimaan, mutta tuskanne muuttuu iloksi. Nainen, joka synnyttÀÀ, tuntee tuskaa, kun hÀnen hetkensÀ koittaa. Mutta kun lapsi on syntynyt, Àiti ei enÀÀ muista kipujaan vaan iloitsee siitÀ, ettÀ ihminen on syntynyt maailmaan.

Tekin tunnette nyt tuskaa, mutta minÀ nÀen teidÀt vielÀ uudelleen, ja silloin teidÀn sydÀmenne tÀyttÀÀ ilo, jota ei kukaan voi teiltÀ riistÀÀ.

SinĂ€ pĂ€ivĂ€nĂ€ te ette kysy minulta mitÀÀn.” Johannes 16:19-23

LĂ€pivalaisu

Se ettĂ€ tunnustaa syntinsĂ€ tarkoittaa sitĂ€ ettĂ€ katsoo itseÀÀn totuudenmukaisesti. Ei se mikĂ€ on maailman mielestĂ€ vÀÀrin tarkoita vÀÀryyttĂ€ IsĂ€n silmissĂ€, tai vÀÀryys IsĂ€n silmissĂ€ vÀÀryyttĂ€ maailman silmissĂ€. Eli merkitystĂ€ on myös sillĂ€ millĂ€ silmillĂ€ itseÀÀn tarkastelee. Mutta kun nĂ€in valaisee itsensĂ€, mitĂ€ todella löytÀÀ? Tuomaan evankeliumissa Jeesus sanoo ”Joka on tullut tuntemaan maailman, se on löytĂ€nyt vain kuolleen ruumiin. Joka on löytĂ€nyt kuolleen ruumiin, sille maailma ei ole minkÀÀn arvoinen.”

TĂ€hĂ€n liittyen minulla voisi olla enemmĂ€nkin sanottavaa, mutta yritĂ€n sanoa hieman typistĂ€en. KenenkÀÀn ihmisen ei tule mahtailla Jumalan edessĂ€, koska Jumala on itse suuruus ja ihminen itse pienuus. Jos ihminen tavoittaisi oman pienuutensa hĂ€n heittĂ€ytyisi varmaankin polvilleen maahan armoa anoen ja kiittĂ€en miten paljolta sÀÀstyy. Sanotaanhan Johanneksestakin nĂ€in: ”yksikÀÀn naisesta syntynyt ei ole Johannesta suurempi, mutta kaikkein vĂ€hĂ€isin, joka on Jumalan valtakunnassa, on suurempi kuin hĂ€n.”

Kuinka paljon Johannes ruumiissaan kÀrsi kun kerran kukaan naisesta syntynyt ei ollut suurempi kuin hÀn? HÀn hallitsi lihaansa parhaiten kaikista ja oli kuitenkin mitÀtön, eli edelleen lihaansa, mÀtÀnevÀÀn ruumiiseen, sidottu. Mutta hengessÀÀn hÀn oli suurin, jokaista ÀidistÀ syntynyttÀ suurempi.

SiitÀ syystÀ ei tulisi mahtailla koska jo pienikin synnin mahdollisuus saa meidÀt lankeamaan, taipumaan lihan alaisuuteen. Luopuivathan opetuslapsetkin Jeesuksesta.

TĂ€nĂ€ yönĂ€ te kaikki luovutte minusta, sillĂ€ on kirjoitettu: ”MinĂ€ lyön paimenen maahan, ja lauman lampaat joutuvat hajalle.” Matt 26:31

Tilaisuus tekee varkaan ja siitÀ syystÀ on rukoiltava varjelusta, eli sitÀ ettÀ nÀitÀ pahan mahdollisuuksia ei tulisi eteen, koska ylpeÀ, Herrastaan luopunut, ne löytÀÀ ja lankeaa. Armon varassa on jokainen, mutta sitÀ pitÀÀ etsiÀ.