Luen Herman Rauschningin kirjaa âThe Voice Of Destructionâ. Hitler, kuten olen Goebbelsinkin pĂ€ivĂ€kirjasta lukenut, oli vahvasti uskonnollinen, mutta kuten tĂ€ssĂ€ pĂ€ivĂ€kirjassa todetaan, anti-kristillinen. Minulle on varsin hĂ€mmĂ€styttĂ€viĂ€ kaikki ne havainnot joita tĂ€llaisessa 1940 vuoden kirjassakin ilmenee. Nykyihmiselle kerrottavat tarinat, epĂ€suorat viittaukset ja elokuvien luomat illuusiot kertovat tai antavat ymmĂ€rtÀÀ jotain muuta, siis jotain sen kaltaista ettĂ€ me olemme kulttuurellisen ja teknologisen kehityksemme myötĂ€ paljon viisaampia ja kehittyneempiĂ€ kuin entisaikojen ihmiset, mutta totuus ei ole tarina.
Oman kokemukseni mukaan nÀin ei ole ja vaikkapa tÀmÀ Herman Rauschningin kirja havainnoittaa sitÀ hienosti, sekÀ totta kai myös raamattu, joka ihan alun alkaen on saanut minut ajattelemaan nÀin.
Ihminen on aina ollut ihminen, muuttumaton, rajallisuuteensa sidottu, omaan ihmisyyteensÀ luotu, Jumalan kuva ja jumalolento itsekin. Ja olevaisuus ÀÀrettömyydessÀÀn on paljon enemmÀn kuin yksikÀÀn teknologinen innovaatio voisi koskaan olla ja paljon, paljon mieltÀ kiihottavampikin, jos niin haluaa elÀÀ.
Psalmi 29
Antakaa Herralle kunnia, te jumalolennot, tunnustakaa Herran kunnia ja voima! Tunnustakaa hÀnen nimensÀ kunnia! Kumartukaa hÀnen pyhÀn kirkkautensa eteen!
Kuka tai mikÀ on kaiken kuningas, ÀÀrettömyydessÀ ja hengessÀ? MinÀ sanoisin ettÀ hyvyys on kaiken kuningas.
Karkoitus paratiisista johtui siitÀ ettÀ Eeva söi omenan ja ihminen sai tiedon hyvÀstÀ ja pahasta. Olen miettinyt ettÀ onko tÀmÀ vain jonkinlainen allegoria, mutta minulla ei ole siitÀ parempaa tietoa.
Mutta pahuudesta olen ymmÀrtÀnyt sen, ettÀ siellÀ missÀ on totuus, siellÀ on valhekin. Ne ovat aivan kokoajan lÀsnÀ, kaikkialla missÀ ihminen on ja mitÀ ihmiselle tapahtuu. On sitten sellainenkin asia ettÀ jos ihminen on itse antautunut valheelle jollakin tavalla elÀmÀssÀÀn, tuntuu tuo valhe toisessa muodossaan puhuttelevan muuallakin. Sitten on myös erilaisia valheita, enemmÀn tai vÀhemmÀn houkuttelevia. MitÀpÀ lukija sanoisi kostosta? SehÀn on oikein valheiden kuningas, koska se perustuu sellaiseen ajatukseen, ettÀ ihminen ei nÀe itseÀÀn muissa, itseÀÀn siinÀ joka hÀntÀ on satuttanut. Ja sitten sillÀ on oikeutus, ikivanha oppi: silmÀ silmÀstÀ, hammas hampaasta. Oikeus on sitten asia erikseen.
Ei pidÀ missÀÀn nimessÀ aliarvioida valheen valtaa. Jos joku luulee ettÀ on tullut siltÀ osin tÀydelliseksi, niin pian viedÀÀn niin kuin pÀssiÀ narussa, kuten sanonta kuuluu. Se mikÀ tuntuu hyvÀltÀ, voi sisÀltÀÀ ansan. Se on suloinen olemukseltaan, koska se palvelee itseÀsi. Se satuttaa joko edestÀ tai jÀljestÀ, mutta lÀhestyy rakkaudessa kun se haluaa ihmisen paulaansa, mutta se johtaa vain turmioon. Sen olemus on pimeys ja sen palkka on kuolema.
TĂ€llaisen asian muistan lapsuudesta. En niinkÀÀn tarkasti jotain tiettyĂ€ tapahtumaa, vaan sellaisen asian ettĂ€ kun jotain ei halunnut tehdĂ€, niin se oli ”tylsÀÀ”. Sitten sitĂ€ etsi jotain sellaista mikĂ€ ei ole tylsÀÀ.
TĂ€mĂ€ tuli mieleen nurmella maatessani ja kuvittelin mielessĂ€ erÀÀn lapsuuden ystĂ€vĂ€ni, joka tĂ€ssĂ€ kuvitelmassani olisi halunnut lĂ€hteĂ€ pois nurmelta makoilemasta. Kysyin ”Miks?” ja siihen hĂ€n vastasi ettĂ€ ”TylsÀÀ”.
No, nousin nurmelta. EhkÀ jos vielÀ olisin lapsi ja tÀmÀ kuvitelma olisi tosi, olisimme ehkÀ lÀhteneet uimaan tai jotain muuta vastaavaa.
Pidin taas viikon taukoa ennen kuin julkaisin tÀnne Horatiukseen tekstin. TÀssÀ taukoa pidettyÀni olen huomannut ettÀ se voi olla ihan hyvÀ pitÀÀ sellaisia, koska silloin ei tule heti julkaistua, niin aivan kaikki ajatukset eivÀt lÀpÀise seulaa. Eri funtsimiset ehtivÀt niin sanotusti marinoitua mukavasti. Ja kun taukoa pidin, niin pÀÀtin ettÀ voisin Martti Lutherin rukouksista kirjoittaa, koska niissÀ keloissa oli kyllÀ jotain sellaista mikÀ itsessÀni resonoi vahvasti. Erityisesti kaiken vaikeus, mutta mennÀÀn siihen kohta.
Jos joku luulee ettÀ rehvastelun vuoksi nÀitÀ tÀnne kirjoitan, niin saatte tekin rehvastella esim. uskon asioista jauhamalla. Tosi seksikÀstÀ, eikö? KyllÀ tÀmÀ sivusto toki jonkinlainen itseilmaisun vÀline on, mutta pikemminkin saatan itseni naurunalaiseksi, kuin pÀinvastoin. Mutta tiedÀnkö itsekÀÀn aivan tÀysin ettÀ mitÀ tÀmÀ on? En. Annan ottaa oman muotonsa ja toteutan itseÀni. VÀlillÀ silti tekee kipeÀÀ lukea omia tekstejÀ, kun ne voi tulkita niin monella tavalla.
Jos lÀhtee esittÀmÀÀn, kÀy kuten lampaalle joka pukee leijonan taljan pÀÀlleen ja menee leijonien sekaan. SehÀn paljastuu ja lammasta ei kohta ole. Tai köyhÀ joka esittÀÀ rikasta joka maksaa omalla ylpeydellÀÀn itsensÀ rahattomaksi. Ei kuulu lammas leijonien joukkoon, eikÀ köyhÀ rikkaiden joukkoon. SiitÀ syystÀ toistamiseen: se mikÀ tehdÀÀn pimeÀssÀ, kuuluttakaa katolla.
Aikaisemmin olen kirjoittanut kansallisesta internetistÀ, ettÀ sellainen voisi olla hyvÀ. Olen miettinyt sitÀ ettÀ koska internetistÀ kÀydÀÀn ensimmÀinen ihan oikea taistelu. NykyisessÀ tietotulvassa kaikki on jotain, jotain voi olla sitÀ, tai se voi olla tÀtÀ, kukaan ei tiedÀ mistÀÀn mitÀÀn. Narratiivi on avoin, kaikelle ja kaikkea. Olemmeko nÀin, tai ehkÀpÀ sitten niin. Milloin ensimmÀinen onnistuu ottamaan internetin narratiivin haltuunsa ja sanomaan: ei tÀssÀ ole mitÀÀn keskustelua, se on aivan turhaa sellainen, vaan asia on nÀin, kuten minÀ sen sanon.
Ja kuitenkaan emme elÀ sÀÀnnöttömyydessÀ. Ei siis aivan helppoa, koska on otettava huomioon myös sananvapaus. Joka tapauksessa, jotain parempaa on tÀltÀ osin oltava!
â
Olen viimeaikoina lukenut Albert Speerin pĂ€ivĂ€kirjoja Spandaun vankila-ajoilta. Aikaisemmin olen lukenut hĂ€nen kirjansa ”Inside Third Reich”, josta alkukiinnostus myös nĂ€ihin pĂ€ivĂ€kirjoihin lĂ€hti. Speer oli Hitlerin Saksan arkkitehti ja varusteluministeri. Minua kiehtoo vankeudessa elĂ€vĂ€n ihmisen psyyke sellaisen 12 vuoden hullun ajanjakson jĂ€lkeen, sekĂ€ myös Hitler. Haluan kirjoittaa tĂ€stĂ€ jotain siksi, ettĂ€ Speer ansaitsee sen hienoilla havainnoillaan, vaikka niitĂ€ oli paljon ja kaikkia en voi tĂ€hĂ€n laittaa. PĂ€ivĂ€kirjassa on monia mielenkiintoisia ajatuksia, mutta Speerin kuvaus Hitlerin psyykeestĂ€ ja juutalaisten tĂ€rkeydestĂ€ paikokeinona sekĂ€ turvapaikkana Hitlerille â sen jĂ€lkeen kun sotamenestys oli kÀÀntynyt Stalingradin ja muun epĂ€onnen jĂ€lkeen â, oli mielenkiintoisin:
No tÀmÀ on tÀllaista ajatuksenvirtaa, mennÀÀmpÀ sitten Martti Lutherin rukoukseen.
Oikeasta uskosta ja sen vahvistumisesta
MinÀ kiitÀn sinua, rakas Jumalani, siitÀ saamastani opetuksesta, ettei minun ole syntieni kimppuun kÀytÀvÀ omalla katumuksellani eikÀ uskoani alettava töillÀni, saadakseni syntini sovitetuksi. Ihmisten edessÀ voisin sen kyllÀ tehdÀ, maailman edessÀ ja tuomareille tÀÀllÀ se kyllÀ kelpaisi; mutta sinun edessÀsi, Jumala, on iankaikkinen viha, siksi en minÀ voi kylliksi tehdÀ, vaan tÀytyisi minun epÀtoivosta nÀÀntyÀ. SentÀhden minÀ kiitÀn sinua, ettÀ toinen on edestÀni synteini kimppuun kÀynyt, ne kantanut, ne maksanut ja sovittanut.
TÀmÀn tahtoisin mielellÀni uskoa, ja se tuntuu myös minusta sangen oikealta ja lohduttavalta. Mutta minÀ en voi oikein sen totuuden varaan heittÀytyÀ, enkÀ omin voimin mitÀÀn tehdÀ; minÀ en voi sitÀ niin kÀsittÀÀ, kuin minun tulisi. Herra, kasvata sinÀ minua, auta minua, lahjoita minulle voimaa ja anna se lahja, ettÀ voisin uskoa niinkuin profeetta Daavid huokaa (Ps. 51): Luo minuun, Jumala, puhdas sydÀn ja anna minulle uusi, vakaa henki. Uutta, puhdasta sydÀntÀ en minÀ voi luoda, se on sinun luotava ja tehtÀvÀ. YhtÀ vÀhÀn kuin voin aurinkoa ja kuuta luoda, ettÀ ne nousevat ja kirkkaasti taivaalla paistavat, yhtÀ vÀhÀn voin sitÀkÀÀn toimeensaada, ettÀ sydÀmeni olisi puhdas ja ettÀ minulla olisi vakaa henki, vahva, luja mieli, joka on varma eikÀ hÀily, ei epÀile eikÀ sanaasi nÀhden horju.
Auta, ettÀ pÀivÀ pÀivÀltÀ edistyn uskossa; vaikka koko maailma kukistuisi ja kaikki liittyisivÀt yhteen ja perkele vihan vimmasta riehuisi, niin auta, etten minÀ sen mukaan kÀÀntyisi, vaan jumalallisella avullasi evankeliumissa pysyisin. Totisesti. (s. 128)
Oi sinÀ laupias Jumala, miten ystÀvÀllinen, lempeÀ IsÀ sinÀ kuitenkin olet, kun niin isÀllisesti ja sydÀmellisesti kohtelet meitÀ köyhiÀ, tuomionalaisia syntisiÀ. SysÀÀt ainokaisen Poikasi Jeesuksen Kristuksen, kalleimman ja parhaimman omaisuutesi, kuoleman ja perkeleen kitaan, sallit hÀnen astua alas syvyyteen, ettÀ hÀn jÀlleen kohoaisi korkeuteen ja vangiksi ottaisi meidÀt kaikki vankeinaan pitÀvÀn vankeuden. Sen kautta on meistÀ tullut rakkaita lapsiasi ja hÀnen veljiÀnsÀ sekÀ kaikkien hÀnen iankaikkisten, taivaallisten tavarainsa kanssaperillisiÀ.
Anna PyhĂ€ Henkesi, ettĂ€ hĂ€n sĂ€ilyttĂ€isi meidĂ€t tĂ€ssĂ€ uskossa kuolemaamme asti. Ja lainaa armosi, ettĂ€ nuoriso ja vasta syntyvĂ€ sukupolvi, ettĂ€ heikkouskoiset ja ne, jotka eivĂ€t vielĂ€ ole hyvin opetetut, voisivat oikein ymmĂ€rtÀÀ ja sĂ€ilyttÀÀ tĂ€mĂ€n opin, niin ettĂ€ hekin tulisivat enkelein kansalaiskumppaneiksi niinkuin me, Kristukseen uskovat, olemme. Totisesti. (s. 129)â LĂ€hde: https://ceta.nettisivu.org/martti-luther/
Ajatuksia: Martti Luhterin teeseistĂ€ ainakin nyt 30. âEi kukaan ole varma siitĂ€, onko hĂ€nen katumuksensa todellinen, vielĂ€ vĂ€hemmĂ€n, onko hĂ€n saanut tĂ€ydellisen anteeksiannon.â, ja 44. âSillĂ€ rakkaudentyöstĂ€ kasvaa rakkaus ja ihminen tulee paremmaksi, mutta ane ei tee hĂ€ntĂ€ paremmaksi vaan ainoastaan vapaammaksi rangaistuksista.â herĂ€ttivĂ€t kiinnostukseni kyseiseen mieheen ja sen huomaamiseen, ettĂ€ ompa viisaita havaintoja ja sanoja. Totuus kyllĂ€ puhuttelee! Sitten kun siitĂ€ tutkin edemmĂ€s ja löysin nĂ€itĂ€ rukouksia, niin olin jollakin tapaa huojentunut siitĂ€ miten Martti Luther sanoitti juuri omaakin kokemustani, eli mitĂ€töntĂ€ uskoa ja vaikkapa sitĂ€ ettĂ€ kyllĂ€hĂ€n se tuntuu juuri oikealta ja lohduttavalta ettĂ€ Jumala on lĂ€hettĂ€nyt tĂ€ydellisen poikansa tĂ€nne maan pÀÀlle. Tai se ettĂ€ kyllĂ€ varmasti tĂ€mĂ€n maailman tuomitsijoille kelpaa se mikĂ€ on ulkoa kaunista, toisinsanoen se mikĂ€ miellyttÀÀ ihmisiĂ€, mutta annetaanko arvoa ikiaikaiselle totuudelle? Ja aivan todellakin se ettĂ€ itseÀÀn ei tarvitse nÀÀnnyttÀÀ omalla katumuksella, vaan armo on jo annettu, mutta se vaatii uskoa.
En tokikaan vÀitÀ, ettÀ en olisi saanut Martti Lutherilta uusia ajatuksia. MinÀhÀn olen vain pahainen blogin pitÀjÀ, joka kyllÀ tutkii Sanaa usein ja mietiskelee raskaasti, mutta siinÀ se. Totuus puhuttelee, joten sen sitten vaan tunnistaa kun sen joku sanoittaa, kuten Martti Luther! Ja moni muukin on sen minulle tehnyt, suurimpana inspiraationani tietysti raamattu. Esimerkiksi tÀmÀ kohta tuossa rukouksessa sai ja saa minut ymmÀrtÀmÀÀn, ettÀ armolahjat ovat nimenomaan lahjoja.
âUutta, puhdasta sydĂ€ntĂ€ en minĂ€ voi luoda, se on sinun luotava ja tehtĂ€vĂ€. YhtĂ€ vĂ€hĂ€n kuin voin aurinkoa ja kuuta luoda, ettĂ€ ne nousevat ja kirkkaasti taivaalla paistavat, yhtĂ€ vĂ€hĂ€n voin sitĂ€kÀÀn toimeensaada, ettĂ€ sydĂ€meni olisi puhdas ja ettĂ€ minulla olisi vakaa henki, vahva, luja mieli, joka on varma eikĂ€ hĂ€ily, ei epĂ€ile eikĂ€ sanaasi nĂ€hden horju.â
Voi sitÀ kuitenkin aina rukoilla.
Jk. Tuli kÀytyÀ Ice Cage 7. Olipahan kokemus! Nokia areenalla oli noin 14 000 ihmistÀ, joka oli kuuluttajan mukaan historiallinen luku Suomessa missÀÀn urheilutapahtumassa. Oli hienoa olla osa sellaista massaa katsojana. Erityisesti Sani BrÀnforssin matsin aikana tuntui kuin koko mökki lÀhtisi kohta ilmaan. Kamppailijat kun kÀvelivÀt siellÀ joukossa tauoilla, niin heitÀ kohdeltiin kuin suuria tÀhtiÀ. Itsekin pÀÀsin kÀttelemÀÀn Niko Korventausta. Vaikea uskoa ettÀ hÀn on vasta 27-vuotias, koska siinÀ on omasta mielestÀni ns. oikeasti kova suomijÀtkÀ. Saispa nÀhÀ Maga vs. Korventaus!
Ihmisen kuuluu olla puutteellinen (Huom! lue jÀlkikirjoitus). Se on tiivis osa ihmisyyttÀ: epÀonnistuminen, rajallisuus. Ihminen ei kestÀ tÀydellisyyttÀ, eikÀ voi olla tÀydellinen tÀssÀ mielessÀ, siitÀkin huolimatta ettÀ rakkaus on tÀydellistÀ. VirheettömyyttÀ lÀhestyttÀessÀ alkaisi ketÀ tahansa hirvittÀmÀÀn, koska silloin ollaan lÀhellÀ jumaluutta. Jumalahan ei tee virheitÀ, koska Jumala on kaikki-tietÀvÀ ja kaikkivaltias.
TÀstÀ syystÀ ihmisen tulee vÀhÀn vÀkisinkin olla uskossaan vajaavainen, koska se olisi yksinkertaisesti liian pelottavaa, jos uskoa olisi edes sen sinapinsiemenen verran. Toisinaan varmasti on hyvÀ olla enemmÀn uskoa, mutta jos se olisi pelkÀstÀÀn ihmisen uskosta kiinni, tÀÀllÀ ei kauan hengailtaisi. Niin, ei mÀtÀnevÀ ruumis voi tavoittaa jumaluutta, eikÀ yksikÀÀn ihminen. Voisiko syntinen sitÀ kestÀÀ? Ei mitenkÀÀn.
Totta usko kuitenkin on ja armahtavaisuuden varassa mennÀÀn. Sen kanssa on pakko diilata.
Jk. Ei kipua voi ulkoistaa, se palautuu aina omistajalleen. Ja syntipukkikin pÀÀstÀÀ vain vapaaksi jos siinÀ on jotain jumalallista, eli se on virheetön, eli niitÀ on turha enÀÀ etsiÀ kun ei sellaisia ihmisten joukosta löydy ja yksi, ikuisesti riittÀvÀ (!) ja tÀydellisyydessÀÀn rajaton sovitusuhri (sellainen joka tÀydellisyydessÀÀn kattaa kaiken ihmisen synninteon) on jo annettu, eikÀ toista tarvita. Me olemme siis jo vapaita, jos uskomme ja tuomio on epÀuskossa, eikÀ missÀÀn muussa. Pelastussunnitelma on kirjaimellisesti tÀydellinen, jopa uskomaton, mutta parempi se on uskoa.
Kipu on siis kuitenkin omaasi; ilman uskoa se jÀÀ odottamaan kÀrsivÀllisesti, vaikka sen yrittÀisikin laittaa toisen harteille ja sitten se palautuu tÀydessÀ voimassa itsellesi.
Jkk. Olen myös tietoinen kohdasta: ”Olkaa tĂ€ydellisiĂ€ niin kuin taivaallinen isĂ€nne”, mutta eihĂ€n siinĂ€ sanota ”Olkaa tĂ€ydellisiĂ€ ihmisiĂ€”. On toinenkin kohta. Sellainen jossa Jeesus kysyy: ”Miksi sinĂ€ sanot minua hyvĂ€ksi? Ei kukaan ole hyvĂ€ paitsi Jumala yksin”.
MitÀ muuta Kurikasta voisi sanoa muuta kuin ettÀ sitÀ kuitenkin loppujen lopuksi rakastaa? Miten voisi vihata jotain sellaista joka on niin vahvasti ja tiiviisti osa omaa itseÀ, siis omaa lapsuuden ja nuoruuden kokemusta ja se tarina edelleen jatkuu. Sen kaupunki erityisesti nuoren silmin, kun voi kulkea ennakkoluulottomasti moneen eri paikkaan ja monella tavalla, hÀmmÀstellÀ siellÀ tÀÀllÀ (vaikkakin kaikkialle ei tohtinut mennÀ, kun ei ollut kylÀn kasvatteja), ja se voima nuoruudessa on, sen kesÀisin pöllyÀvÀt hiekkatiet PolvenkylÀn laitamille saakka ja sen mutkitteleva Kyrönjoki, joka on pelottava Tripuusensillan pÀÀltÀ kun sinne pitÀisi hypÀtÀ. Asioita voisi listata vaikka kuinka, mutta ei se ole pointsi, vaan se ettÀ koko kollektiivinen Kurikka elÀÀ suhteessa jokaiseen kurikkalaiseen, joka on tÀÀllÀ asunut. On niitÀ jotka vain kÀyvÀt, sitten on vierailijoita jotka asuvat muutaman vuoden, sitten sellaisia jotka jo vÀhÀn niin kuin kuuluvat kalustoon, mutta eivÀt kuitenkaan aivan vielÀ ja sitten kurikkalaiset, joita on jokaiseen lÀhtöön. Eli voi vain kysyÀ mitÀ Kurikka on minulle ja mitÀ minÀ olen Kurikalle.
Itse olen asunut tÀÀllÀ syntymÀstÀni saakka, sittemmin omaan taloon asettunut. VÀlillÀ HelsingissÀ ja SeinÀjoella kÀynyt mutta miten voikaan olla niin, ettÀ Kurikan kaupunki ei ole hellittÀnyt otettaan. Olin aivan varma, ettÀ tulen asumaan nyt vÀhintÀÀnkin SeinÀjoella, mutta tÀÀllÀ ollaan.
Uskon Suomeen, Kurikkaan ja kurikkalaisiin. Lapseni on pieni kurikkalainen myös. Kurikan hengen voi kyllÀ kuulla; esi-isien, vanhojen kurikkalaisten isÀntien ja kurikkalaisten vanhojen akkojen ÀÀnen, ja sen mitÀ he olisivat viisauttaan toivoneet.
Viisaus huutaa keskellÀ toria, tarvii vain kuulostella.
Kekkonen Ikarilla. LĂ€hde: Kurikan Museo, Youtube-tili.
Taidemaalari Akseli Gallen-Kallelan työ TalonpoikaiselÀmÀÀ.
Olkoon tuleva Suomi kuin viinipuutarha, joka tuottaa suuren sadon, jota ei taudit vaivaa ja jota nimessÀÀn korkein kaitsee. Sellainen joka on saavuttanut jÀrjestyksen harmonian, mutta ei vÀÀryydellÀ, vaan siinÀ hengessÀ jota suomalaisuus kantaa ja olkoon tÀmÀ niin selvÀÀ, ettÀ sitÀ ei kukaan voi kiistÀÀ, etteikö niin olisi tapahtunut. Nouskoon sen puiden latvat korkealle kuin juhannuspÀivÀn aurinko ja nouskoon Suomi kansakuntien joukossa ensimmÀiseksi suunnannÀyttÀjÀksi siinÀ miten alennustila murskataan vÀkevimmÀn mahdilla, niin ettÀ sitÀ ei enÀÀ edes muisteta ja josta nousee hyvÀ maa, jossa kaikki kasvaa kuin itsestÀÀn. Olkoon se iÀltÀÀn sellainen ettÀ se syntyy, kasvaa ja lopulta kuolee, mutta tapahtukoon se silti ja tuona aikana se luokoon sellaisen valtikan, joka suljettakoon sammon sisÀlle ja josta se tarvittaessa on otettavissa esiin kun Suomen kansaa joku uhkaa, sillÀ siinÀ nÀkyy korkeimman nimen voima ja mahti. Nouskoon sen henkisiksi hallitsijoiksi maan viisaat ja papit, joita ohjaa vilpittömyys, mutta Àlköön kukaan pyytÀkö itselleen kuninkaan kruunua ja maan pÀÀttÀjÀt jatkakoon toimissaan. HerÀtköön Suomen kansa sen toiseen aamuun, jossa sen oikeustalo kasvaa korkeaksi, jossa sen sydÀmiÀ keskellÀ kylmintÀ talveakin lÀmmittÀÀ viini, ilo ja hoiva, jossa se löytÀÀ anteeksiannosta muille anteeksiannon itselleen ja jossa se saavuttaa totuutta palvellessaan suurimman yltÀkyllÀisyyden jakson, mitÀ se on koskaan saanut kokea.
NÀinkin voi kÀydÀ. Kilpailu voi piiskata suurempiin saavutuksiin, mutta lopulta myös liiallisuuksiin mennessÀÀn ja vÀÀristyessÀÀn, tuhoon, kuten tarinassakin. Aku ei niellyt pettymystÀÀn, eikÀ sitten Tulppukaan ja lopulta oli Jullen patsas oli raunioina.
ErÀÀn kirjan tarinan muistan, jossa vastaavanlainen mitÀtön naapuririita johti talon palamiseen ja muistaakseni, ehkÀ, jopa kuolintapaukseen. Tarina oli fiktiivinen, mutta hyvin kerrottu.
Ja vastaavaa kuvataan muistaakseni hyvin The Prestige -elokuvassakin.